Leipä oli 30-luvun Facebook


Metsämäen talossa leivottiin 30-luvulla ruisleipää, kakkoa ja pullaa

Isotätini Tyyne Metsämäki muisteli leiponeensa leipää ensimmäisiä kertoja 10-vuotiaana 30-luvulla. Huittisissa leivottiin satakuntalaista, hapanjuureen tehtyä hiivaleipää, kakkoa, ruisleipää ja pullaa.

Ruisleipä kuului ruokapöytään. Kakkoa syötiin aamiaisella ja päivän mittaan kahvitauoilla. Tuore pulla oli pyhäpäivän makupala. Kunnon emännällä täytyi aina olla tarjottavaa myös yllättäen taloon poikkeaville vieraille. Vierasvaraksi kaapista löytyi pullasta kuivatettuja ”vieraskorppuja”. 

Joka talossa syötiin kotona leivottua leipää. Kaupasta ostettu näkkileipä oli harvinainen herkku, jota moni maistoi vasta teini-iässä.

Pyhänä pöydässä piti olla uutta leipää

Jos muut työt sallivat, leivontapäivä oli loppuviikolla, jotta pyhäksi saatiin uutta leipää. 

Leivonta aloitettiin viikon puolivälissä tuomalla jauhot aitasta kangassäkissä tupaan lämpenemään. Leipä leivottiin itse kasvatetusta viljasta, jota käytiin jauhattamassa joen rannalla Korkiakosken myllyssä parin viikon välein. Samalla reissulla jauhettiin sekä talon emännän tarvitsemat jauhot että eläinten rehu. 

Illalla esiin otettiin pitkä, ”huonosti kraapittu” puukaukalo, jossa oli edellisen leivontakerran jäljiltä kuivunutta taikinaa. Kaukalon reunoille kuivunut leipäjuuri saatiin aktiiviseksi sekoittamalla siihen vettä ja jauhoja ja jättämälle se pariksi yöksi liinan alle hapantumaan. Kylmällä ilmalla tosin saattoi käydä niinkin, ettei juuri ottanut käynnistyäkseen. Silloin mukaan liotettiin pala hiivaa. ”Kauppaan pääsi oikein kauppiaan kutsusta vielä myöhään illallakin porstuan kautta hiivaa hakemaan”. Ja haettava sitä oli, sillä kaikki leipä oli hapanjuureen tehty.

Leipätaikinan teko aloitettiin aikaisin aamulla pari päivää myöhemmin 2 – 3 naisen voimin kaatamalla kaukaloon juuren sekaan kaksi ämpärillistä vettä. Jauhoja ja suolaa lisättiin joukkoon näppituntumalla ilman sen kummempia mittoja. Joskus mukaan sekoitettiin anista makua antamaan, mutta kauppatavarana se oli harvinainen lisä. Hunajaa, siirappia tai muita makeutusaineita ei käytetty.

Valtavan taikinan alustaminen oli raskas työ, mutta taikinan vaivasi riuska leipoja yksinään.

Muutama leipä leivottiin limpuiksi, ”kun ne olivat olevinaan maultaan parempia”, mutta yleensä sekä kakko että ruisleipä leivottiin reikäleiviksi, jotka oli helppo säilyttää leipävartailla tuvan katossa. Tämän ymmärtää, kun leipiä leivottiin neljä laudallista. Yhdelle laudalle mahtui 30 leipää, joten leipiä paistettiin leivontapäivänä 120 kappaletta. Tuvan kaapissa säilytettyyn, juurista tehtyyn leipäkesselliin mahtui vain muutama leipä.

Leivinuuniin mahtui 30 leipää kerralla

Leivinuuni lämmitettiin kahdella pesällisellä puita. Jos uuni oli ”laiskasti lämmitetty”, uuniin heitettiin puiden jälkeen koivunkerppuja, joista levisi tupaan hyvä tuoksu.

Kun hiilet oli poistettu, uuni pestiin koivun vitsaksista tehdyllä uuniluudalla, minkä jälkeen uunissa paistettiin pari koeleipää. Kokenut leipuri osasi yleensä hyvin arvioida uunin lämpötilan ja paistamista voitiin jatkaa, kun ensimmäiset maistiaiset oli otettu uunista pois. Jos uuni oli liian kuuma, sitä lakaistiin kostutetulla uuniluudalla ennen kuin ensimmäisen laudan leivät pantiin uuniin.

Syksyisin maaseudulla kiersi kalakauppias, joka möi tynnyreihin säilöttyä suolasilakkaa, arvostettua herkkua, josta lähes joka leivontapäivän päätteeksi leivottiin suolasilakkaleipää. Uunin jälkilämmössä valmistettiin myös rosolli- ja silakkalaatikkoa, karjalanpaistia ja ohraryynipuuroa. Pari viikkoa ennen joulua teurastettiin leipomispäivänä sika ja uunissa paistettiin ryynimakkaroita.

Hävikkiä ei tunnettu

Työt maatalossa vaativat paljon työvoimaa. Talon oman väen lisäksi tiloilla oli usein kausityöntekijöitä esim. tappuriväkeä, jolloin ruokittavia suita oli helposti parikymmentä, usein enemmänkin. 

Leivotut leivät hupenivat rivakkaan tahtiin, sillä leipää syötiin kaikilla aterioilla. Leivän päällä oli tavallisesti voita ja paistettua sikaa. ”Salaatinlehdet olivat lampaan ruokaa”. Kurkkua ja tomaattia taas ei leivälle laitettu ennen kuin niitä alettiin toisen maailmansodan jälkeen itse kasvattaa. Juusto oli maidosta juoksuttimella tehtyä kotijuustoa, joka syötiin ruoan kanssa, ei leivän päällä. 

Leipää ei mennyt koskaan hukkaan. Jos seuraavana leipomispäivänä orressa oli jäljellä kuivaa leipää, se vietiin hevosille ja lehmille.

Pruukattiin poiketa kylässä ja oltiin vieraanvaraisia 

Lämpimäiset olivat olennainen osa vieraanvaraisuutta. Työväelle annettiin usein lämmin leipä kotiin vietäväksi. Kahteen naapuriin oli leipomispäivänä tapana viedä kolme leipää kumpaiseenkin ja ”isä vei leivän suutarille, joka asui vähän kauempana”. Talossa poikkeavat vieraat saivat hekin lämpimäiset mukaansa. 

Vieraita kävi päivittäin, kun syystyöt oli saatu tehtyä ja ”Mikoksi ämmät pirttiin”. Joulunalus oli erityisen kiireistä aikaa, kun jouluksi piti saada pellavat kehrättyä. Silti mentiin naapuriin kyläilemään ja ”tuli vieraita viivykkeeksi”. Taloon poikkeavat vieraat olivat aina mieluinen keskeytys päivän töihin. Laitettiin pannu hellalle, keitettiin kahvit, tarjottiin kakkoa ja pullakorppuja ja ”juteltiin kylän asiat valmiiksi”.

Kukaan ei jäänyt ilman tuoretta, lämmintä leipää. Yksin asuvat vanhukset, sairaat ja ”muutoin vaivaalloiset” saivat vastapaistettua leipää naapureilta. Naapuriapuun ei kuitenkaan ollut pakko turvautua. Muusikko Eino Paunun sisar, Iita Paunu, tunnettu huittislainen pitokokki, kävi pitokokkitoimensa ohessa leipomassa leipää yksin asuvien, iäkkäiden kyläläisten kotona.

Leipä oli 30-luvun Facebook, yhteisöllinen tekijä, joka toi ystävät, sukulaiset ja tuttavat yhteen ja tarjosi mahdollisuuden yhteydenpitoon ja kuulumisten vaihtoon.

Leipurien ketju

Leipää leipoessa on mukava tunne kuulua tähän pitkään, oman suvun leipojien ketjuun. Seuraavan sukupolven opetuskin on jo aloitettu. Poikani on innokas leipuri.

Samankaltaisia

2 kommenttia

  1. Ihana kertomus. Hyvin välittyi menneen ajan tunnelma. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit. Iäkkäitä sukulaisia kannattaa jututtaa. Tarinat antavat perspektiiviä oman perheen lähihistoriaan.

      Poista