Rikotut lautaset


Ensikosketukseni tilkkutöihin tapahtui lontoolaisessa kirjakaupassa 35 vuotta sitten, kun istuin mukavassa nojatuolissa ja selailin valokuvakirjaa antiikkitilkkupeitoista. Oikeastaan minun piti vain hetki lepuuttaa jalkojani, mutta olin heti ensimmäisten sivujen jälkeen koukussa! Minuun vetosivat kankaiden lempeät värit, helppo tekniikka, selkeät blokit, joita voi loputtomasti muunnella erilaisiksi kokonaisuuksiksi ja räsymattojen kanssa samankaltainen ajatus vanhojen tekstiilien kierrätyksestä. 

Miksi meillä ei Suomessa tehdä tilkkutöitä? Miksi! Pääni oli räjähtää tilkkutöiden avaamista mahdollisuuksista. Juuri tuolla hetkellä ja tuossa paikassa taisin ensimmäisiä kertoja ajatella elämän rajallisuutta. Miten ihmeessä näin lyhyessä ajassa ehtii toteuttaa kaikki upeat ideat?

Kotiin palatessani olin intoa täynnä ja olen tilkkuillut siitä lähtien. Aluksi en tuntenut ketään, joka olisi harrastanut tilkkutöiden ompelua, vaikka heitäkin varmaan jossakin lymyili, olihan erityisesti Pohjanmaalla tehty Amerikkaan lähteneiden siirtolaisten vaikutuksesta tilkkupeittoja jo 1800-luvun lopulla. Suomalaisten vaurastuessa ja elinolojen parantuessa heiveröinen tilkkutyöperinne lähes unohtui, kunnes 90-luvulla tilkkutöistä innostuttiin uudelleen. Kansalaisopistoissa pidettiin ensimmäisiä tilkkutyökursseja, lehdessä saattoi nähdä jutun tilkkutyönäyttelystä, kirjakauppoihin alkoi hiljalleen ilmestyä alan kirjoja ja – vihdoinkin!  ainakin näyttelyissä, jos ei vielä kaupoissa, myytiin harrastusta helpottavia leikkureita, viivaimia, leikkuumattoja ja tikkauskehyksiä. 

Tilkkutyöherätyksestäni on jo aikaa, mutta rakkaus perinteisiin malleihin ja kierrätysmateriaaleista valmistettuihin tilkkutöihin on säilynyt. Rikotut lautaset (Broken Dishes) -malli on yksi ikisuosikeistani. Olen jo monta vuotta halunnut toteuttaa sillä parisängyn peiton, mutta olen ollut liian laiska. Kolmioiden täytyy olla todella pieniä, jotta lopputulos näyttää hyvältä. Peiton pinnan pitäisi muistuttaa valon leikkiä rikkoutuneilla posliinin palasilla. Liian isoilla paloilla tätä vaikutelmaa ei synny. 

Toinen suunnitelmani kulmakivi on alusta lähtien ollut, että peiton värisävyjen täytyy olla lähellä toisiaan. Ompeluprojektin lykkääntyminen on siis tehnyt vain hyvää: ehdin useamman vuoden kerätä ja jemmata peittoon sopivia kankaita. 

Toteutus

Jaa-a, joskus sitä on vain aloitettava. Vuosien jahkailun jälkeen levitin kankaat lattialle ja tarkistin vielä kerran niiden muodostaman väripaletin. Yksikään kangas ei saanut nousta esille. Hyvältä näytti. Olin täysin tyytyväinen kokonaisuuteen. 

Kun materiaalit oli valittu, edessä oli loputtomalta tuntuva tinki kankaiden leikkausta ja palojen yhdistämistä. Olin itselleni armollinen. Valitsin ruudun kooksi 8 x 8 cm. Jo siinä oli puurtamista, vaikka hyvä koko olisi ehkä ollut pari senttiä pienempi. Muistikuvissani kyllä väikkyi ihana, kerman ja valkoisen sävyillä toteutettu hääpeitto 1800-luvulta, joka oli ommeltu 5 x 5 cm paloista. Mutta, totuus on, että jos olisin pyrkinyt siihen kokoon, tätä peittoa ei olisi vieläkään aloitettu. 

Ompelin peittoa koko talven. Kevään korvalla pienistä paloista koostuva osa alkoi olla sängyn kokoinen. Reunoihin olisi pitänyt ommella vielä lähes saman verran paloja. Eikö tämä tule ikinä valmiiksi! Ajatus työn nopeuttamisesta kävi päivä päivältä houkuttelevammaksi. Lopulta annoin periksi.


Ensin ompelin päälliselle 8 cm leveän reunuksen, joka tumman vihreänä selkeästi rajaa sängyn päälle jäävän peiton osan reunasta. Kangasta oli naftisti, joten reunukseen tuli eri kankaasta kulmapalat. Tumman vihreän pellavakangasreunan ympäröin ruudullisella, vaalean vihreällä reunakankaalla, jolla oli leveyttä 4 cm. Isoin reunapala muodostui 32 (4 x 8) cm leveästä kaistaleesta. 

Reunan kankaita ommellessani en vielä ollut päättänyt peiton tikkausta, mutta yhtenäisyyden vuoksi otin palojen mitoissa huomioon kahdeksan kertotaulun, jotta voisin tikkauksessa huomioida Rikotut lautaset -mallin jaon. 

Kun päällinen oli valmis, leikkasin ja ompelin taustan oikeaan kokoon. Se sai olla muutaman sentin päällistä isompi. Näin isossa työssä tarvitaan työstövaraa. Taustan jälkeen ompelin kaksi vanupalaa pitkin pistoin käsin yhteen. Vanukerros oli joka puolelta noin 10 cm päällistä isompi. Sen mitassa huomioin peittoon erikseen ommeltavan, ruudullisen reunakäänteen, jonka leveydeksi olin ajatellut 4 cm. 

Kun kaikki peiton kerrokset olivat valmiit, kiinnitin päällisen, vanun ja taustan hakaneuloilla n. 20 cm välein yhteen. Helpoiten se onnistuu tasaisella alustalla, esim. lattialla. Tämän kokoisella peitolla se merkitsee huonekalujen siirtoa, joten työvaihe on syytä ajoittaa taidolla.

Tikkaus aloitetaan peiton keskeltä ja edetään reunoja kohti. Rikotut lautaset -kuvion tikkasin käsin seuraten kolmionmuotoisten kangaspalojen reunoja. Tikkauksen olisi voinut toteuttaa myös neliöittäin tai blokeittain, mutta minusta tikkaus pienimmän yksikön mukaan toi mallin parhaiten esille. (Huomaa, paloja ei tikata sauman kohdalta. Tikkaus kulkee sauman vierestä.)

Ensimmäisen, 8 cm leveän, tumman vihreän reunapalan tikkaus seurasi päällisen tikkauskuviota, mutta tikkasin vain joka toisen ruudun. Se kevensi tikkausta, kun seuraava, ruudullinen reunus tikataan vain reunoista ja sitä seuraavan, leveän reunuspalan lehtikuviossa on vielä vähemmän tikkejä. Näin muutos tapahtuu vähitellen, eikä siirtymästä tule töksähtävä.

Lehtiköynnöksen kaltaisen ison tikkauskuvion kohdistus tarkistetaan ennen työhön ryhtymistä. Tässä työssä köynnökset päättyvät peiton pitkien sivujen ja päädyn keskellä olevaan kahteen ruutuun, joiden sisällä on köynnöksen viimeinen lehti. Ruudut sijoitetaan keskelle. Sen jälkeen tarkistetaan molempien puolien mitta. Onko joku puoli vastapariaan pidempi? Ei pitäisi olla, mutta näitä sattuu. Virheen saa häivytettyä näkymättömäksi siirtämällä jokaista lehteä tarvittavan mitan eteenpäin. Jo muutama milli saa kertautuessaan aikaan ihmeitä. Samaa menetelmää voi käyttää kaikissa tikkauskuvioissa, joissa on toistuvia elementtejä.

Kun tikkaus oli valmis, tasasin päällis- ja taustakankaat. Vanukerros jäi joka puolelta 5 cm leveämmäksi kuin kangaskerrokset. Kun peiton reunat oli tasattu, ompelin taustakankaan joka sivuun 12 cm leveän kangasreunan (2 cm saumavara + 2 x 4 cm käänne + 2 cm saumavara.) Käänsin kankaan 4 cm leveäksi reunaksi peiton etupuolelle ja ompelin avoimen reunan kiinni.

Tunnelma oli juhlava, kun lopulta sain viimeistellä peiton tikkaamalla sen päätyyn valmistumisvuoden.

Kokonsa vuoksi peitto oli hankala kuvattava, mutta näistä kuvista siitä saa jonkinlaisen käsityksen. Peittoon sopivia tyynyjä en kuvan ottamisen aikaan vielä ollut ehtinyt tehdä. Tällä kokoonpanolla mentiin hetki. Mutta onhan se kivaa, kun on seuraava projekti jo tiedossa.

Materiaalit

yksivärisiä, ruudullisia ja raidallisia kierrätyskankaita
taustaksi laadukasta lakanakangasta
vanua
tikkauslankaa
tikkauskehys



Samankaltaisia

0 kommenttia