Luumu

Suosittu 'Mari' -luumu on myös kotoisin Virosta. Se on vain I-vyöhykkeellä menestyvä, voimakaskasvuinen ja aikaisin satoikään tuleva lajike, jonka siniset, mehukkaat ja makeat hedelmät kypsyvät syyskuussa.

Luumua on viljelty jo antiikin aikana. Sen arvellaan tulleen Eurooppaan Vähästä-Aasiasta Aleksanteri Suuren sotasaaliina. Suomen ensimmäiset luumupuut istutettiin 1600-luvulla. Viljelyhistorian aikana luumusta on kehittynyt noin 2000 lajiketta, joiden hedelmät ovat muodoltaan, väriltään ja maultaan hyvinkin erilaisia.

Luumut viihtyvät lämpimällä ja suojaisella paikalla, vettä hyvin läpäisevässä ja hiekkapitoisessa mullassa. Satoisina vuosina osa raakileista on harvennettava, sillä puu saa helposti pakkasvaurioita seuraavana talvena, jos sen annetaan kypsyttää koko sato. Jos pakkanen nipistää oksia, vaurioituneet kohdat leikataan pois keväällä, mutta harvennusleikkaukset tehdään vasta elokuussa.

Mansikka

Mansikkamaalla kasvaa 'Mari' -mansikka. 

Heraldiikassa mansikan lehdet ovat ruhtinaan arvon merkki. Lisäksi ne ovat vaakunoissa merkinneet ehdotonta oikeudenmukaisuutta.

Kristillisessä perinteessä mansikat ovat symboloineet vanhurskautta ja nuhteettomuutta. Mansikka kuuluu myös moniin Neitsyt Mariaan ja lapsiin liittyviin legendoihin, minkä vuoksi kasvi on yleinen kuva-aihe Madonnaa lapsienkelien tai lasten keskellä esittävissä maalauksissa. Mansikan punaisia marjoja on myös pidetty pieninä kuolleiden lasten ruokana paratiisissa.

Puutarhamansikka on kokonaissadon perusteella eniten tuotettu marjakasvi maailmassa. Se on saavuttanut asemansa todella nopeasti, sillä 300 vuotta sitten koko kasvia ei ollut vielä olemassakaan! Aho- eli metsämansikkaa viljeltiin eurooppalaisissa puutarhoissa jo 1300-luvulla. Ukkomansikka oli toinen jo pitkään tunnettu mansikkalaji, kun ahkera jalostustyö tuotti tuloksia ja 1700-luvun lopulla syntyi uusi kasvilaji, puutarhamansikka. Se oli eteläamerikkalaisen chilenmansikan ja pohjoisamerikkalaisen virginianmansikan risteytys ja poikkesi täysin aiemmin viljellyistä mansikoista. Myöhemmin jalostustyötä on tehty lisää ja nykyisin marjasta on tarjolla lukuisia toinen toistaan maukkaampia lajikkeita. Lähes joka vuosi torimyyjien pöydiltä löytää jonkin uuden mansikan.

Herkullisimmat marjat kasvavat pohjoismaissa. Täällä maku on ollut tärkeä jalostusta ohjaava tekijä ja viileät kesäyöt vahvistavat mansikan aromia. Keski- ja Etelä-Euroopassa on kehitetty ulkonäöltään kauniita ja kiinteitä marjoja, jotka sopivat hyvin esimerkiksi jälkiruokien koristeluun. 

Suomessa mansikkaa on kasvatettu yleisesti 1800-luvulta lähtien. Ei siis ole mikään yllätys, että keittokirjat ovat väärällään hyviä mansikkareseptejä, mutta maukkaimmat marjat syödään aina auringon lämmittäminä ja tuoksuvina mansikkamaalla. Ne ovat kesäinen herkku, jota on vaikea vastustaa, vaikka liikaa marjoja napostellut herkkusuu saattaa sairastua mansikkakuumeeseen.

Marianruusu, Rosa Ï obovata

Loistokärhö, Clematis Isokukkaisten kärhöjen -ryhmä 'Maria'

Marianruusu

Aidannepensaaksi sopiva, reheväkasvuinen marianruusu viihtyy monenlaisilla kasvupaikoilla. Parhaiten se sopii tontin laidoille, sillä se tekee runsaasti juurivesoja ja leviää niiden avulla nopeasti alkuperäistä kasvualuettaan laajemmalle, jos sitä ei estetä. Heinäkuussa pensas on täynnä vaaleanpunaisia, yksinkertaisia kukkia. Myöhemmin ruusua kaunistavat lehdistön hehkuva syysväri ja punaiset kiulukat.

Loistokärhö

Virosta kotoisin oleva 'Maria' -loistokärhö kasvaa 1,5 - 1,8 metriä korkeaksi köynnökseksi, joka kukkii pitkään, heinäkuusta syys-lokakuuhun asti. Sen sinililoja terälehtiä koristavat punertavat viivat ja myös kukkien keskeltä nousevat heteiden ponnet ovat koristeellisen purppuranpunaiset. 

Herne on ensimmäisiä ihmisen kasvattamia kasveja. Vanhimmat herneestä kertovat argeologiset löydöt ovat ajalta 7500 eaa, mutta niistä ei voi päätellä onko kyseessä ollut viljelty vai villi kasvi. Vanhimmat varmasti herneen kasvatuksesta kertovat kaivauslöydöt ovat Turkista ajalta 6500 eaa. Suomessakin kasvin viljelyhistoria on pitkä. Suomen vanhimmat löydöt ovat Hämeenlinnan seudulta ajalta 1000 - 1100. 

Nauris

Toinen sopiva kasvi on nauris, koska vanhan uskomuksen mukaan 2. heinäkuuta kylvetyistä nauriista tulee suuria tai erityisen makeita. 

Naurista on viljelty Euroopassa jo esihistoriallisina aikoina. Ennen perunaa se oli suomalaisille yhtä tärkeä ravintokasvi kuin peruna on nykyisin. Se puolustaa pontevasti paikkaansa kasvimaalla ja keittiössä tänäkin päivänä. Lempeällä lämmöllä, hunajassa ja voissa haudutetut nauriskuutiot kelpaavat nirsollekin herkkusuulle. 

Nauris viihtyy tuhkalla lannoitetussa, kuohkeassa, multavassa ja kosteassa maassa. Kuivina kausina kasvustoa on ahkerasti kasteltava, koska kuivuutta kärsineestä lantusta tulee helposti kitkerän makuinen.

Maikki

Omenanviljely yleistyi vasta kreikkalais-roomalaisella kaudella, mutta nykyisin se on lauhkealla ilmastovyöhykkeellä ylivoimaisesti eniten viljelty tuoreena syötävä hedelmä ja kulttuurihistoria suorastaan pursuaa viitteitä omenaan. Jotakin kasvin suosiosta kertoo myös lajikkeiden valtava määrä. Erilaisia omenalajikkeita arvioidaan olevan noin 10 000. 

Suomessa omenanviljelyn uranuurtaja oli professori C. R. Sahlberg, joka perusti 1800-luvun puolivälissä Yläneen Huvitukseen viljelmän, jossa kasvoi parhaimmillaan 120 eri lajiketta ja noin 1000 puuta. Tästä viljelmästä meitä muistuttaa nykyisinkin suosittu 'Huvitus'-lajike.