Nimikkokasvien heinäkuu #2


2. heinäkuuta / Mari, Maria, Marika, Maija, Maaria, Kukka-Maaria, Maikki

Mari

Loistokärhö, Clematis Isokukkaisten kärhöjen -ryhmä 'Mari'
Luumu, Prunus domestica 'Mari'
Puutarhamansikka, Fragaria Ï ananassa 'Mari'


Loistokärhö

1990-luvulla Virossa jalostettu, isokukkainen kärhölajike on saanut nimekseen 'Mari'. Se kasvaa 1,5 - 2 metriä korkeaksi ja kukkii heinäkuusta syyskuuhun. Köynnöksen vaaleiden, sinertävänlilojen kukkien heteiden ponnet ovat punaruskeat, mikä antaa mukavasti särmää muuten hempeille kukille. 

Muiden loistokärhöjen tapaan 'Mari' tarvitsee kasvukaudella säännöllisesti vettä ja ravinteita. Keväällä köynnöksen juurelle levitetään ravinteikasta kompostia ja sen jälkeen sitä lannoitetaan maltillisesti, mutta säännöllisesti koko kesän. Kesällä tärkein hoitotoimi on kuitenkin kastelu. Kärhö ottaa heti nokkiinsa, jos se ei saa riittävästi vettä. Aurinkoisella paikalla viihtyvän kärhön tyvelle on lisäksi hyvä istuttaa suojakasvi, joka pitää köynnöksen juuristoalueen kosteana ja viileänä. Kasvupaikka on myös kalkittava säännöllisesti. Syksyllä loistokärhöt on suojattava talveksi, sillä Suomessa ne kaikki kasvavat selviytymisalueensa äärirajoilla.

Luumu

Suosittu 'Mari' -luumu on myös kotoisin Virosta. Se on vain I-vyöhykkeellä menestyvä, voimakaskasvuinen ja aikaisin satoikään tuleva lajike, jonka siniset, mehukkaat ja makeat hedelmät kypsyvät syyskuussa.

Luumua on viljelty jo antiikin aikana. Sen arvellaan tulleen Eurooppaan Vähästä-Aasiasta Aleksanteri Suuren sotasaaliina. Suomen ensimmäiset luumupuut istutettiin 1600-luvulla. Viljelyhistorian aikana luumusta on kehittynyt noin 2000 lajiketta, joiden hedelmät ovat muodoltaan, väriltään ja maultaan hyvinkin erilaisia.

Luumut viihtyvät lämpimällä ja suojaisella paikalla, vettä hyvin läpäisevässä ja hiekkapitoisessa mullassa. Satoisina vuosina osa raakileista on harvennettava, sillä puu saa helposti pakkasvaurioita seuraavana talvena, jos sen annetaan kypsyttää koko sato. Jos pakkanen nipistää oksia, vaurioituneet kohdat leikataan pois keväällä, mutta harvennusleikkaukset tehdään vasta elokuussa.

Mansikka

Mansikkamaalla kasvaa 'Mari' -mansikka. 

Heraldiikassa mansikan lehdet ovat ruhtinaan arvon merkki. Lisäksi ne ovat vaakunoissa merkinneet ehdotonta oikeudenmukaisuutta.

Kristillisessä perinteessä mansikat ovat symboloineet vanhurskautta ja nuhteettomuutta. Mansikka kuuluu myös moniin Neitsyt Mariaan ja lapsiin liittyviin legendoihin, minkä vuoksi kasvi on yleinen kuva-aihe Madonnaa lapsienkelien tai lasten keskellä esittävissä maalauksissa. Mansikan punaisia marjoja on myös pidetty pieninä kuolleiden lasten ruokana paratiisissa.

Puutarhamansikka on kokonaissadon perusteella eniten tuotettu marjakasvi maailmassa. Se on saavuttanut asemansa todella nopeasti, sillä 300 vuotta sitten koko kasvia ei ollut vielä olemassakaan! Aho- eli metsämansikkaa viljeltiin eurooppalaisissa puutarhoissa jo 1300-luvulla. Ukkomansikka oli toinen jo pitkään tunnettu mansikkalaji, kun ahkera jalostustyö tuotti tuloksia ja 1700-luvun lopulla syntyi uusi kasvilaji, puutarhamansikka. Se oli eteläamerikkalaisen chilenmansikan ja pohjoisamerikkalaisen virginianmansikan risteytys ja poikkesi täysin aiemmin viljellyistä mansikoista. Myöhemmin jalostustyötä on tehty lisää ja nykyisin marjasta on tarjolla lukuisia toinen toistaan maukkaampia lajikkeita. Lähes joka vuosi torimyyjien pöydiltä löytää jonkin uuden mansikan.

Herkullisimmat marjat kasvavat pohjoismaissa. Täällä maku on ollut tärkeä jalostusta ohjaava tekijä ja viileät kesäyöt vahvistavat mansikan aromia. Keski- ja Etelä-Euroopassa on kehitetty ulkonäöltään kauniita ja kiinteitä marjoja, jotka sopivat hyvin esimerkiksi jälkiruokien koristeluun. 

Suomessa mansikkaa on kasvatettu yleisesti 1800-luvulta lähtien. Ei siis ole mikään yllätys, että keittokirjat ovat väärällään hyviä mansikkareseptejä, mutta maukkaimmat marjat syödään aina auringon lämmittäminä ja tuoksuvina mansikkamaalla. Ne ovat kesäinen herkku, jota on vaikea vastustaa, vaikka liikaa marjoja napostellut herkkusuu saattaa sairastua mansikkakuumeeseen.

Maria

Marianruusu, Rosa Ï obovata
Loistokärhö, Clematis Isokukkaisten kärhöjen -ryhmä 'Maria'

Marianruusu

Aidannepensaaksi sopiva, reheväkasvuinen marianruusu viihtyy monenlaisilla kasvupaikoilla. Parhaiten se sopii tontin laidoille, sillä se tekee runsaasti juurivesoja ja leviää niiden avulla nopeasti alkuperäistä kasvualuettaan laajemmalle, jos sitä ei estetä. Heinäkuussa pensas on täynnä vaaleanpunaisia, yksinkertaisia kukkia. Myöhemmin ruusua kaunistavat lehdistön hehkuva syysväri ja punaiset kiulukat.

Loistokärhö

Virosta kotoisin oleva 'Maria' -loistokärhö kasvaa 1,5 - 1,8 metriä korkeaksi köynnökseksi, joka kukkii pitkään, heinäkuusta syys-lokakuuhun asti. Sen sinililoja terälehtiä koristavat punertavat viivat ja myös kukkien keskeltä nousevat heteiden ponnet ovat koristeellisen purppuranpunaiset. 

Marika

Mesimarja, Rubus arcticus 'Marika'

'Marika' on uudehko, satoisa mesimarjalajike, josta ei vielä ole paljon viljelykokemusta. Sen rinnalla on aina viljeltävä toista lajiketta, esimerkiksi 'Susannaa', tai kasvi ei tuota marjoja. Se on pitkään kukkiva, kaunis kasvi, jota voidaan kasvattaa myös maanpeittokasvina puolivarjoisilla ja happamilla kasvupaikoilla esim. alppiruusujen alustoilla.

Maija

Harisoninruusu, Rosa Ï harisonii 'Maija Hesperia'

Harisoninruusu 'Maija Hesperia' on 1 - 1,5 metriä korkea, kestävä pensas, joka saattaa olla talvenkestävä jopa V-vyöhykkeellä. Se avaa yksinkertaiset, keltaiset kukkansa samoihin aikoihin juhannusruusun kanssa.

Maaria

Maarianlilja eli madonnanlilja, Lilium candidum
Maariankello, Campanula medium
Maarianohdake, Silybum marianum
Tunturimaarianheinä, Hierochloë alpina

Maarianlilja

Maarianliljoja kerrotaan kasvaneen paikoille, joihin Eevan kyyneleet putoilivat, kun hänet oli Aatamin kanssa karkoitettu paratiisista. Toisen tarinan mukaan madonnanliljan terälehdet olivat alun perin keltaisia, mutta ne muuttuivat häikäisevän valkoiseksi, kun Neitsyt Maria oli poiminut yhden kukan. Kristillisessä symboliikassa kasvi onkin nimensä mukaisesti ollut ennen kaikkea Neitsyt Marian kukka ja Madonnan puhtauden tunnus. Lisäksi se on ollut 1200-luvulla eläneen dominikaanimunkki Tuomas Akvinolaisen tunnuskukka.

Maarianlilja on kaunis, mutta Suomen oloissa talvenarka liljalaji, joka on aina huolellisesti suojattava talveksi. Kasvin juhlavat kukat kestävät hyvin myös leikkokukkana, joten niitä kannattaa erityisen tapauksen kunniaksi - tai hetkellisen hurjapäisyyden puuskassa ihan vain arjen iloksi - ottaa sisälle maljakkoonkin. Maarianlilja on noin metrin korkea, keskikesällä tuoksuvat, valkoiset kukkansa avaava uljas perenna, jota voidaan kasvattaa myös ruukussa, jolloin se on helppo nostaa sisälle talvehtimaan. Avomaalla laji viihtyy hyvin salaojitetulla, aurinkoisella ja lämpimällä paikalla, tuoreessa, ravinteikkaassa ja kalkkipitoisessa maassa.

Maariankello

Kaksivuotinen maariankello kukkii heinäkuussa, eikä kukinta taatusti mene huomaamatta ohi. Kasvin suuret, valkoiset, vaaleansiniset tai -punaiset kellot ovat mykistävä näky. Niitä on lähes pakko koskettaa, että uskoo niiden olevan aitoja! Jokaisen pitäisi kokeilla maariankelloa puutarhassaan ainakin kerran. Lajin kaksivuotisuutta on turha pelätä. Kasvi kukkii vasta toisena vuotena, mutta muuta mutkikasta sen kasvatuksessa ei sitten olekaan.

Maarianohdake

Legendoissa monien valkokirjavalehtisten kasvien kerrotaan saaneen kuvionsa lehdille pudonneista Neitsyt Marian äidinmaitopisaroista. Näihin kasveihin kuuluu myös maarianohdake, josta Madonna-symbolina tuli suosittu rohdoskasvi. Sitä on käytetty mm. alhaisen verenpaineen kohottajana sekä maksa- ja sappivaivojen lääkkeenä.

Maarianohdake voi kasvaa jopa 2 metriä korkeaksi. Sen koristeellisuus ei perustu korkealle kohoaviin, lilanvärisiin ohdakkeenkukkiin, vaan erikoisiin lehtiin, joita koristavat valkoiset, roiskuneelta kalkkimaalilta näyttävät suonet.

Tunturimaarianheinä

Suomessa luonnonvaraisena kasvava, matala tunturimaarianheinä on löytänyt tiensä myös puutarhojen puolivarjoisiin kivikkoistutuksiin.

Kukka-Maaria

Peltoherne, Pisum sativum
Nauris, Brassica rapa


Peltoherne

1300-luvulta lähtien heinäkuun toinen päivä on katolisen kirkon piirissä pyhitetty sen vierailun kunniaksi, jonka Neitsyt Maria enkelin kehotuksesta teki sukulaisensa Elisabetin luokse. Suomessa päivä on virallisesti nimetty Marian etsikkopäiväksi, mutta Hämeessä se on tunnettu Kukka-Maarian päivänä ja allakassakin päivä on Kukka-Maarian nimipäivä. Tuolloin on ollut tapana tutkia erityisesti herneen kasvun edistymistä, joten herne sopii hyvin Kukka-Maarian nimikkokasviksi. 

Herne on ensimmäisiä ihmisen kasvattamia kasveja. Vanhimmat herneestä kertovat argeologiset löydöt ovat ajalta 7500 eaa, mutta niistä ei voi päätellä onko kyseessä ollut viljelty vai villi kasvi. Vanhimmat varmasti herneen kasvatuksesta kertovat kaivauslöydöt ovat Turkista ajalta 6500 eaa. Suomessakin kasvin viljelyhistoria on pitkä. Suomen vanhimmat löydöt ovat Hämeenlinnan seudulta ajalta 1000 - 1100. 

Nauris

Toinen sopiva kasvi on nauris, koska vanhan uskomuksen mukaan 2. heinäkuuta kylvetyistä nauriista tulee suuria tai erityisen makeita. 

Naurista on viljelty Euroopassa jo esihistoriallisina aikoina. Ennen perunaa se oli suomalaisille yhtä tärkeä ravintokasvi kuin peruna on nykyisin. Se puolustaa pontevasti paikkaansa kasvimaalla ja keittiössä tänäkin päivänä. Lempeällä lämmöllä, hunajassa ja voissa haudutetut nauriskuutiot kelpaavat nirsollekin herkkusuulle. 

Nauris viihtyy tuhkalla lannoitetussa, kuohkeassa, multavassa ja kosteassa maassa. Kuivina kausina kasvustoa on ahkerasti kasteltava, koska kuivuutta kärsineestä lantusta tulee helposti kitkerän makuinen.

Maikki

Kesäomena, Malus domestica 'Maikki'

Aromikas ja satoisa 'Maikki' -omena on 'Melban' ja 'Huvituksen' risteytys vuodelta 1981. Sen hedelmät kypsyvät elokuun lopussa ja säilyvät varastossa pari viikkoa. Lajike on hyvä pölyttäjä, mutta valitettavasti myös arka omenaruvelle ja muumiotaudille, mikä rajoittaa sen käyttöä kotipuutarhoissa. 

Antiikin ajan Kreikassa omena oli hedelmällisyyden, rakkauden ja kauneuden jumalatar Afroditen kasvi. Tarun mukaan maaäiti Gaia lahjoitti ylijumala Zeuksen puolisolle Heralle hedelmällisyyssymbolina omenan näiden mennessä naimisiin, minkä vuoksi Ateenassa tuli tavaksi, että hääpari söi lapsionnen varmistamiseksi yhdessä omenan. Lisäksi omenaa pidettiin kuolemattomuuden symbolina ja tässä merkityksessä hesperideille kuuluvana hedelmänä. Hesperidit olivat maailman länsilaidalla sijaitsevassa paratiisissa asustaneita nymfejä, jotka vartioivat lohikäärme Ladonin avulla kultaisia omenia kasvavaa puuta.

Omenanviljely yleistyi vasta kreikkalais-roomalaisella kaudella, mutta nykyisin se on lauhkealla ilmastovyöhykkeellä ylivoimaisesti eniten viljelty tuoreena syötävä hedelmä ja kulttuurihistoria suorastaan pursuaa viitteitä omenaan. Jotakin kasvin suosiosta kertoo myös lajikkeiden valtava määrä. Erilaisia omenalajikkeita arvioidaan olevan noin 10 000. 

Suomessa omenanviljelyn uranuurtaja oli professori C. R. Sahlberg, joka perusti 1800-luvun puolivälissä Yläneen Huvitukseen viljelmän, jossa kasvoi parhaimmillaan 120 eri lajiketta ja noin 1000 puuta. Tästä viljelmästä meitä muistuttaa nykyisinkin suosittu 'Huvitus'-lajike.




Samankaltaisia

0 kommenttia