Talo meren rannalla

Leonardo da Vinkki - 10/12/2017



Helppotekoisen tilkkutyön ei tarvitse olla tylsä! Tähän työhön kätkeytyy tarina, joka paljastuu katsojalle vain, jos se hänelle kerrotaan. 

Salaisuutensa vuoksi kuvan tyynynpäällinen oli saajalleen erityisen mieleinen, vaikka sitä ei todellakaan ollut vaikea tehdä. Tilkkutyö on ommeltu suorista, 6 cm leveistä kangassuikaleista, joita voi päristellä paikalleen kuin ralliautoilija, kaasu pohjassa. Palojen kokoamisessa ei voi aloittelijakaan epäonnistua. 

Mikä parasta, hetken työtä tutkimalla huomaa, että samalla tekniikalla voi ommella hyvinkin erilaisia neliöitä. Perinteisin tapa lienee Hirsimökki-tilkkublokki, jossa neliö muodostuu kahdesta, tummista ja vaaleista kankaista kootusta kolmiosta. Tätä sommittelua kutsun Taloksi meren rannalla. Se on täysin itse keksitty nimi tälle blokille, mutta minusta varsin hyvin sitä kuvaava.

Toteutus

Tyynynpäällisen koon määritti 50 x 50 cm -tyyny, jonka päälle aioin aikanaan valmiin tilkkutyön vetäistä. 

Ajattelin kyllä sisustuksellisiakin seikkoja (värejä, materiaaleja ja tyyliä), mutta tällä kertaa työn tyylin ja värimaailman ratkaisi ennen kaikkea kankaat, joista aioin sen ommella. Nämä eivät olleetkaan mitä tahansa kankaita! Edessäni oli kasa vaatteita äitini nuoruusvuosilta. Hurja 70-luvun villakangastakki ja parit housut samalta ajalta. Näillä vaatteilla hän vapaana, nuorena naisena riiusteli. Pienikuvioinen, ruskea kangas on esiliinakangas rouvavuosilta. Niin ne elämäntilanteet muuttuvat! Tyyny oli hänelle hauska muisto menneiltä vuosilta. Tällaisia salattuja tarinoita voi tilkkutöihin kätkeä. 

Työ aloitetaan leikkaamalla tukevasta puuvillakankaasta 10 x 10 cm neliö ja kangaspaloiksi puretuista vaatteista 6 cm leveitä suikaleita. Sen jälkeen neliön jokaiseen reunaan ommellaan kuvan mukaisesti kangassuikale. Saumat silitetään auki ja saumavarat tikataan paikoilleen työn oikealta puolelta. Keskeltä reunoja kohti etenevät työvaiheet toistetaan kunnes blokki on valmis. 

Tyynyn taustaksi leikataan 52 x 52 cm pala kangasta. (Jos sopivan kokoista kangasta ei ole, taustan voi koota myös useammasta palasta.) Kiinnitä vetoketju nuppineuloilla taustan ja tyynyn etupuolen tilkkublokin väliin. Ompele vetoketju paikoilleen. Avaa vetoketju, aseta kankaiden oikeat puolet vastakkain ja ompele loput saumat yhteen. Käännä. Valmis!

Materiaalit

käytöstä poistettuja puuvillavaatteita
45 cm pitkä vetoketju


samankaltaisia

0 kommenttia