Ihanan naposteltavat juustohöttöset

Leonardo da Vinkki - 4/26/2018


Teen aika usein pannaria, joten taikinan kanssa tulee "leikittyä" ja kokeiltua kaikenlaista. Viimeksi ihmettelin blogissa Saksalaista pannukakkua, joka kohosi uunissa uskomattomalla tavalla.

Juustohöttöset  ovat  yksi  muunnos perinteisestä pannukakusta. Ne valmistuvat juustoraasteella höystetystä pannaritaikinasta. Ulkonäköön saan vaihtelua  paistamalla taikinan muffinivuoissa. Samalla pannarista tulee retkievääksi sopivia suupaloja. Ne ovat mainiota sormisyötävää myös brunssilla.

Yleensä teen pannarin litraan punaista maitoa, mutta muffinipannarit teen aina 9 desiin ja käytän yli jäävän tilkkasen kahviin seuraavana aamuna. Kokemus on osoittanut, että yhdeksän desilitran taikina mahtuu juuri parahiksi kolmeen muffinipannuuni. Desi lisää ja saan puhdistaa uunia. 

36 kpl

7 munaa
9 dl maitoa
5 dl karkeita vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
3 dl juustoraastetta
voita vuokiin

Vatkaa munat kevyesti. Sekoita joukkoon osa maidosta, vehnäjauhot ja suola. Vispaa mukaan loppu maito. Jätä kulho työpöydälle ja anna jauhojen turvota uunin kuumenemisen ajan.

Aseta uunin lämpötila 200 asteeseen. Voitele muffinipelti. (Itselläni on tapana sipaista nokare voita jokaiseen koloon ja käyttää pelti uunissa, jolloin rasva sulaa ja vuoka on nopeasti voideltu.)


Kun uuni on valmis, sekoita juustoraaste taikinaan ja jaa taikina kolmelle muffinipellille. Paista höttösiä uunin keskitasolla puolisen tuntia / pelti. Paiston aikana huomaat mistä nimi tulee.


samankaltaisia

0 kommenttia