Minulla on tiettyjä kesäkirjoja, joihin palaan yhä uudestaan. Ne ovat kuin vanhoja ystäviä, joita tapaan lomalla. Kirjailija, suomentaja ja maailmanmatkaaja Kyllikki Villan koko tuotanto kuuluu tähän sarjaan. Tänä vuonna nautiskelin runoja avaamalla 15 vuotta sitten julkaistun Ei eilistä, ei huomista -runokokoelman.

Jo kirjaan tarttuessani mieleni keveni kesätunnelmaan. Huomasin ajattelevani miten Kyllikki Villan nimi kuulostaa rappusia alaspäin pomppivalta pallolta. Ei marmorikuulalta, siinä ääni on liian kirkas ja tempo kiihkeä. Ei kumiselta superpallolta, jonka ääni on pehmeä ja pomppujen kaaret niin isot, että nopeus ei täsmää. Ehkä golfpallolta? Golfpallo. Se se on. Kirja on niin kepeä, että omat ajatukset lähtevät näin kummasti lentoon ennen kuin ensimmäistäkään sivua on auki.

Annan ajatuksen harhailla. Se sopii tähän kirjaan, jossa kuljetaan ajan, paikan ja ihmissuhteiden läpi ilman sidoksia, pysähtyen välähdyksenomaisiin hetkiin ilman eilistä ja huomista. Tunnelma on kevyt ja runollinen, mutta kieli selkeää ja sisältö helposti lähestyttävää ja inhimillistä.

Runoissa käsitellään rakkautta, eroja ja etäisyyttä, ikääntymistä sekä äidin ja tyttären suhdetta. Matkustamista unohtamatta. Kaikissa on vahva naisnäkökulma. Kyllikki Villa on kuin suvun vahva ja viisas matriarkka, jonka tarkka katse huomaa kaiken. 

Toisinaan rivien välistä saattaa pilkahtaa pettymys, ärtymys tai pelko, mutta Villa ei arvostele tai tuomitse. Kirjan tunnelma on lämmin ja ymmärtävä.

Lyhyet, usein lähes mietelauseiden kaltaiset runot ja raikkaat arkiset oivallukset antavat lukijan ajatuksille ja uusille oivalluksille tilaa.