Blogin taustaa




Leivän leipominen

Jauhopeukaloiden sukuun syntyneenä kohtaloni sinetöitiin jo lapsena: Mummon essun liepeissä sain taaperona leipoa pullaa ja sen koomin en ole leipomista lopettanut. Aikuisena tosin vehnäleivän leipominen on jäänyt vähemmälle. Olen innostunut leipomaan ruokaleipää ja kehittämään uusia leipäreseptejä.

Vuonna 2015–2017 pidin Leivinlaudalla-leipäblogia ja sen englanninkielistä käännöstä nimeltä Scandinavian Bread, joka löysi lukijoita erityisesti Yhdysvalloista. Molemmat blogit syntyivät halusta jakaa omia, vuosien saatossa luottoresepteiksi nousseita, parhaita leipäohjeitani

Vuoden 2017 alkaessa oli aika uudistua. Scandinavian Bread -sivuston päivitys loppui ja Leivinlaudalla muutti osaksi Leonardo da Vinkki -blogia, jossa ruokaleipä on edelleen keskeisellä sijalla. Sitä mieltä ovat myös lukijat, jotka vuonna 2018 hakivat Mielettömän herkullisten voisämpylöiden ohjetta reilussa puolessa vuodessa yli 100 000 kertaa. Se on siitä lähtien ollut blogin suosituin postaus. 

Kokkaus

Leonardo da Vinkissä julkaisen parhaiden leipäohjeideni rinnalla myös helppotekoisten arkiruokien reseptejä. Ne ovat usein näppituntumalla tekemiäni kotikokkauksia, jotka ovat yllättäneet mahtavalla maullaan. Monista ohjeista on varkain tullut perheemme klassikkoja, joita muksukin jo innokkaasti opettelee tekemään.

Luova värkkäys

Käsillä tekeminen on luksusta. Leonardo da Vinkki -blogista löydät ideoita ja ohjeita luovaan vapaa-aikaan: vanhojen tavaroiden kierrätykseen, huonekalujen kunnostukseen, tilkkutöiden ompeluun, vaatteiden tuunaukseen, kranssien sidontaan, lasten kanssa askarteluun – ja paljon muuhun!

Kierrätys

Blogin mottona voisi olla "Nyhjää tyhjästä", sillä sivuston ideat vaativat enemmän mielikuvitusta ja viitseliäisyyttä kuin rahaa. Ohjeiden ainekset kerään usein luonnosta tai käytän aikansa jo palvellutta tai muuten pois heitettävää materiaalia.