Leonardo da Vinkki: kesäkuuta 2017

leipä

Sitkis

Leonardo da Vinkki - 6/28/2017

0 kommenttia

retkeily

Rotkoretki

Leonardo da Vinkki - 6/27/2017

0 kommenttia

juoma

Raparperivesi

Leonardo da Vinkki - 6/20/2017

0 kommenttia

leipä

Tätä leipää meillä leivotaan kaikkein useimmin. Kuminaleipä on oma suosikkini, johon en koskaan kyllästy. Se on ollut myös muiden mieleen. Kuminaleivän resepti oli suosituin leipäohjeeni aiemmassa Leivinlaudalla-blogissani. Täytyyhän se näillä suosituksilla tuoda myös tähän blogiin!

Mausteena on aina leivässä mukavalta maistuvaa kuminaa. Lisäksi tämä ihana leipä antaa lähes kaiken tekijälleen anteeksi. Lopputulos on hyvä vaikka hiivaa tai jauhoja olisi vähemmän, jotain ainesta lipsahtaa joukkoon runsaammin tai taikina unohtuu tekijältään useiksi tunneiksi kulhoon kohoamaan.

Lopputuloksen kannalta vain kahdella asialla on merkitystä. Käytä nimenomaan hiivaleipävehnäjauhoja, sillä ainoastaan niillä leipään tulee tavoiteltu tiivis ja sitkeä rakenne. Toiseksi, tee mieluummin yksi valtaisa kuin kaksi pienempää leipää, koska leivän koko vaikuttaa merkittävästi sen makuun.

1 suuri leipä

5 dl kylmää vettä

1/3 pkt (n. 17 g) hiivaa

0,75 tl suolaa

1 rkl kuminansiemeniä

3 dl hienoja täysjyväruisjauhoja (sihtiruisjauhoja)

n. 6 dl hiivaleipävehnäjauhoja

Liuota hiiva, suola ja kuminansiemenet kylmään veteen. Sekoita joukkoon ruisjauhot. Vaivaa joukkoon vähitellen hiivaleipävehnäjauhoja kunnes taikina ei enää tartu käsiin.

Kohota leivinliinan alla, huoneenlämmössä, 2 tuntia. Jos on kiireitä, taikinan voi huoletta jättää nousemaan pidemmäksikin aikaa. Leivän rakenne voi hieman muuttua, mutta mitään katastrofia ei ole näköpiirissä.

Leivo taikinasta jauhotetulla leivinlaudalla yksi suuri leipä ja pane se leivinpaperin päälle pellille kohoamaan vielä tunniksi. Jos olet jättänyt taikinan todella löysäksi, kääntele taikinaa muutaman kerran jauhojen ja lastan avulla ja kaada taikina uunipellille, jossa voit jauhotetuin käsin vielä muotoilla sitä.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Paista 15 minuuttia. Laske uunin lämpö 200 asteeseen ja jatka paistamista vielä 20–30 minuuttia.

Leipä on valmis, kun pohjaa koputtaessa kuuluu kumea ääni.

0 kommenttia

herkkuhetki

Jogurttiherkku

Leonardo da Vinkki - 6/14/2017

0 kommenttia

kierrätys

Rikotut lautaset

Leonardo da Vinkki - 6/08/2017

Ensikosketukseni tilkkutöihin tapahtui lontoolaisessa kirjakaupassa 35 vuotta sitten, kun istuin mukavassa nojatuolissa ja selailin valokuvakirjaa antiikkitilkkupeitoista. Oikeastaan minun piti vain hetki lepuuttaa jalkojani, mutta olin heti ensimmäisten sivujen jälkeen koukussa! Minuun vetosivat kankaiden lempeät värit, helppo tekniikka, selkeät blokit, joita voi loputtomasti muunnella erilaisiksi kokonaisuuksiksi ja räsymattojen kanssa samankaltainen ajatus vanhojen tekstiilien kierrätyksestä.

Miksi meillä ei Suomessa tehdä tilkkutöitä? Miksi! Pääni oli räjähtää tilkkutöiden avaamista mahdollisuuksista. Juuri tuolla hetkellä ja tuossa paikassa taisin ensimmäisiä kertoja ajatella elämän rajallisuutta. Miten ihmeessä näin lyhyessä ajassa ehtii toteuttaa kaikki upeat ideat?

Kotiin palatessani olin intoa täynnä ja olen tilkkuillut siitä lähtien. Aluksi en tuntenut ketään, joka olisi harrastanut tilkkutöiden ompelua, vaikka heitäkin varmaan jossakin lymyili, olihan erityisesti Pohjanmaalla tehty Amerikkaan lähteneiden siirtolaisten vaikutuksesta tilkkupeittoja jo 1800-luvun lopulla. Suomalaisten vaurastuessa ja elinolojen parantuessa heiveröinen tilkkutyöperinne lähes unohtui, kunnes 90-luvulla tilkkutöistä innostuttiin uudelleen. Kansalaisopistoissa pidettiin ensimmäisiä tilkkutyökursseja, lehdessä saattoi nähdä jutun tilkkutyönäyttelystä, kirjakauppoihin alkoi hiljalleen ilmestyä alan kirjoja ja – vihdoinkin! – ainakin näyttelyissä, jos ei vielä kaupoissa, myytiin harrastusta helpottavia leikkureita, viivaimia, leikkuumattoja ja tikkauskehyksiä.

Tilkkutyöherätyksestäni on jo aikaa, mutta rakkaus perinteisiin malleihin ja kierrätysmateriaaleista valmistettuihin tilkkutöihin on säilynyt. Rikotut lautaset (Broken Dishes) -malli on yksi ikisuosikeistani. Olen jo monta vuotta halunnut toteuttaa sillä parisängyn peiton, mutta olen ollut liian laiska. Kolmioiden täytyy olla todella pieniä, jotta lopputulos näyttää hyvältä. Peiton pinnan pitäisi muistuttaa valon leikkiä rikkoutuneilla posliinin palasilla. Liian isoilla paloilla tätä vaikutelmaa ei synny.

Toinen suunnitelmani kulmakivi on alusta lähtien ollut, että peiton värisävyjen täytyy olla lähellä toisiaan. Ompeluprojektin lykkääntyminen on siis tehnyt vain hyvää: ehdin useamman vuoden kerätä ja jemmata peittoon sopivia kankaita.

Toteutus

Jaa-a, joskus sitä on vain aloitettava. Vuosien jahkailun jälkeen levitin kankaat lattialle ja tarkistin vielä kerran niiden muodostaman väripaletin. Yksikään kangas ei saanut nousta esille. Hyvältä näytti. Olin täysin tyytyväinen kokonaisuuteen.

Kun materiaalit oli valittu, edessä oli loputtomalta tuntuva tinki kankaiden leikkausta ja palojen yhdistämistä. Olin itselleni armollinen. Valitsin ruudun kooksi 8 x 8 cm. Jo siinä oli puurtamista, vaikka hyvä koko olisi ehkä ollut pari senttiä pienempi. Muistikuvissani kyllä väikkyi ihana, kerman ja valkoisen sävyillä toteutettu hääpeitto 1800-luvulta, joka oli ommeltu 5 x 5 cm paloista. Mutta, totuus on, että jos olisin pyrkinyt siihen kokoon, tätä peittoa ei olisi vieläkään aloitettu.

Ompelin peittoa koko talven. Kevään korvalla pienistä paloista koostuva osa alkoi olla sängyn kokoinen. Reunoihin olisi pitänyt ommella vielä lähes saman verran paloja. Eikö tämä tule ikinä valmiiksi! Ajatus työn nopeuttamisesta kävi päivä päivältä houkuttelevammaksi. Lopulta annoin periksi.

Ensin ompelin päälliselle 8 cm leveän reunuksen, joka tumman vihreänä selkeästi rajaa sängyn päälle jäävän peiton osan reunasta. Kangasta oli naftisti, joten reunukseen tuli eri kankaasta kulmapalat. Tumman vihreän pellavakangasreunan ympäröin ruudullisella, vaalean vihreällä reunakankaalla, jolla oli leveyttä 4 cm. Isoin reunapala muodostui 32 (4 x 8) cm leveästä kaistaleesta.

Reunan kankaita ommellessani en vielä ollut päättänyt peiton tikkausta, mutta yhtenäisyyden vuoksi otin palojen mitoissa huomioon kahdeksan kertotaulun, jotta voisin tikkauksessa huomioida Rikotut lautaset -mallin jaon.

Kun päällinen oli valmis, leikkasin ja ompelin taustan oikeaan kokoon. Se sai olla muutaman sentin päällistä isompi. Näin isossa työssä tarvitaan työstövaraa. Taustan jälkeen ompelin kaksi vanupalaa pitkin pistoin käsin yhteen. Vanukerros oli joka puolelta noin 10 cm päällistä isompi. Sen mitassa huomioin peittoon erikseen ommeltavan, ruudullisen reunakäänteen, jonka leveydeksi olin ajatellut 4 cm.

Kun kaikki peiton kerrokset olivat valmiit, kiinnitin päällisen, vanun ja taustan hakaneuloilla n. 20 cm välein yhteen. Helpoiten se onnistuu tasaisella alustalla, esim. lattialla. Tämän kokoisella peitolla se merkitsee huonekalujen siirtoa, joten työvaihe on syytä ajoittaa taidolla.

Tikkaus aloitetaan peiton keskeltä ja edetään reunoja kohti. Rikotut lautaset -kuvion tikkasin käsin seuraten kolmionmuotoisten kangaspalojen reunoja. Tikkauksen olisi voinut toteuttaa myös neliöittäin tai blokeittain, mutta minusta tikkaus pienimmän yksikön mukaan toi mallin parhaiten esille. (Huomaa, paloja ei tikata sauman kohdalta. Tikkaus kulkee sauman vierestä.)

Ensimmäisen, 8 cm leveän, tumman vihreän reunapalan tikkaus seurasi päällisen tikkauskuviota, mutta tikkasin vain joka toisen ruudun. Se kevensi tikkausta, kun seuraava, ruudullinen reunus tikataan vain reunoista ja sitä seuraavan, leveän reunuspalan lehtikuviossa on vielä vähemmän tikkejä. Näin muutos tapahtuu vähitellen, eikä siirtymästä tule töksähtävä.

Lehtiköynnöksen kaltaisen ison tikkauskuvion kohdistus tarkistetaan ennen työhön ryhtymistä. Tässä työssä köynnökset päättyvät peiton pitkien sivujen ja päädyn keskellä olevaan kahteen ruutuun, joiden sisällä on köynnöksen viimeinen lehti. Ruudut sijoitetaan keskelle. Sen jälkeen tarkistetaan molempien puolien mitta. Onko joku puoli vastapariaan pidempi? Ei pitäisi olla, mutta näitä sattuu. Virheen saa häivytettyä näkymättömäksi siirtämällä jokaista lehteä tarvittavan mitan eteenpäin. Jo muutama milli saa kertautuessaan aikaan ihmeitä. Samaa menetelmää voi käyttää kaikissa tikkauskuvioissa, joissa on toistuvia elementtejä.

Kun tikkaus oli valmis, tasasin päällis- ja taustakankaat. Vanukerros jäi joka puolelta 5 cm leveämmäksi kuin kangaskerrokset. Kun peiton reunat oli tasattu, ompelin taustakankaan joka sivuun 12 cm leveän kangasreunan (2 cm saumavara + 2 x 4 cm käänne + 2 cm saumavara.) Käänsin kankaan 4 cm leveäksi reunaksi peiton etupuolelle ja ompelin avoimen reunan kiinni.

Tunnelma oli juhlava, kun lopulta sain viimeistellä peiton tikkaamalla sen päätyyn valmistumisvuoden.

Kokonsa vuoksi peitto oli hankala kuvattava, mutta näistä kuvista siitä saa jonkinlaisen käsityksen. Peittoon sopivia tyynyjä en kuvan ottamisen aikaan vielä ollut ehtinyt tehdä. Tällä kokoonpanolla mentiin hetki. Mutta onhan se kivaa, kun on seuraava projekti jo tiedossa.