Rotkoretki

Leonardo da Vinkki - 6/27/2017


Ensimmäisen kunnon patikkaretken tein alle kouluikäisenä Maskun Niemenkulmalla sijaitsevalle Härmälän rotkolle. Sieltä on myös ensimmäinen selkeä luontomuistoni.  

Jylhä, rosoinen, pilviin asti kohoava Pakattulanvuori ja sen kahteen palaan repäissyt, syvä rotko tekivät pieneen tyttöön suuren vaikutuksen. Kuilun pohjalla tunteet vaihtelivat pelosta seikkailunhaluun. Mitä jos kalliot rysähtävät takaisin yhteen? Varjoisen ja viileän kuilun pohjalla leijui selvä vaaran tuntu. Olisiko sittenkin parasta palata rotkon suuaukolle? Toisaalta, mitä ihmeellistä ja ennennäkemätöntä saattaisi löytyä seuraavan lohkareen takaa? Seikkailu kutsuu! Mielessä myllersi vastakkaisiin suuntiin vetävä tunteiden sekamelska, jonka muistan yhä. 


Tällä kertaa kävin rotkolla oman poikani kanssa. Alakoululaiselle retki oli suuri seikkailu, vaikka eväät syötiin vielä luolassa rotkon suulla. Kallion päälle kiipeäminen ja sieltä aukeava näkymä Naantalin aukolle ja presidentin kesäasunnolle Kultarantaan jäivät tulevien retkien haasteeksi.

Eväitä syödessä ehdittiin pohtia rotkon syntyä. Maanjäristys Varsinais-Suomessa? Kuulostaa mahdottomalta, mutta eipä sittenkään. Nykyään maa jalkojemme alla on vakaata, mutta mannerjään sulaessa voimakkaasti n. 10 000 vuotta sitten, maanjäristykset olivat Etelä-Suomen alueella yleisiä. Yhden teorian mukaan jokin niistä olisi halkaissut Härmälän rotkon pystysuorien halkeamien heikentämään kallioperään.

Toisen teorian mukaan rotko olisi syntynyt paljon myöhemmin, noin 1000 vuotta sitten, jolloin merenpinta oli 57 m nykyistä korkeammalla. Kallion olisi halkaissut aallokon voima. Ei tämäkään vaihtoehto mahdottomalta tuntunut, kun olimme juuri rannalla katsoneet merellä kuohuvia vaahtopäitä.

Ajo-ohjeet


Härmälän rotko on helppo retkikohde. Paikalle pääsee autolla. Naantali-Masku tieltä käännytään Niemenkulmalle. Seuraava käännös Maanpään viitalta. Vajaa kilometri ja seurataan viittaa "Härmälä", minkä jälkeen seurataan viittaa "Härmälän rotko". 

Navigaattorit löytävät rotkolle osoitteella Härmäläntie 221, Masku.




samankaltaisia

0 kommenttia