Lämpimät voileivät



Nostalgisissa tunnelmissa tein aikamatkan 70-luvulle, jolloin lämpimät voileivät olivat yleinen iltapala ja vierastarjottava. Tämä oli äitini perusresepti, jota muunneltiin mielitekojen mukaan. Usein leivän päälle laitettiin jauhelihapihvi tai makkaraa. Kätköön voi piilottaa myös aterialta jäänyttä perunamuusia tai paistettua sipulia. Hyvänä sienivuotena lämpimät voileivät kruunaa voissa paistetut metsäsienet. Juustoseos puolestaan tukevoituu, kun siihen lisää keitettyä riisiä. Lämpimät voileivät ovat loputtomasti muunneltavissa ja samalla mainio tapa vähentää ruokahävikkiä.

70-luvulla ruoat maustettiin maltillisesti. Chili oli tuntematon mauste, mutta nykyisin lisään sitä lähes aina ripauksen juustokastikkeeseen. Kukin toimikoon tässä makunsa mukaan. Jos chili ei iske, rosmariini sopii hyvin sekin makua antamaan. Leivän päälle voi ripotella paprikajauhetta. Se oli tapana jo 40 vuotta sitten.

6 leipää

6 palaa paahtoleipää
150 g emmentalraastetta
0,5 dl tummaa olutta
0,5 rkl sinappia
1 kananmuna
(chiliä tai rosmariinia)
(paprikajauhetta)

Paahda leipäviipaleet ja aseta ne vierekkäin uunipannulle. Sekoita juustoraaste ja olut kattilassa. Anna juuston sulaa. Lisää sinappi, kananmuna ja ripaus chiliä, jos kaipaat makuun enemmän potkua. Levitä seos leiville. Paista 10 minuuttia 225 asteessa. Tarjoa kuumina. 

Salaatti on suupalalle hyvä lisä, mutta tällä kertaa leivät korvasivat pikkuleivät iltateellä ja syötiin näineen.




Samankaltaisia

0 kommenttia