Syksyn mehevin broilerivuoka

Leonardo da Vinkki - 10/18/2018



Mehevä broilerivuoka on lempeä herkku, josta pitävät sekä lapset että aikuiset. Jos syöjiä on pöydän äärellä useampi, koko satsi syödään taatusti kerralla. Onnekkaat sinkut pakkaavat ylijääneen ruoan kerta-annoksina mikroaaltouunin kestäviin astioihin ja vievät loput lounaaksi töihin. 

4:lle

500 g kananpojan fileepihvejä hunajamarinadissa
1 pkt pekonia
200 g porkkanoita
1 iso sipuli 
2 dl ranskankermaa
2 dl ruokakermaa 15 %
2 rkl tomaattipyreetä
suolaa
mustapippuria
voimakasta cheddar-raastetta

Paloittele ja paista kananpojan fileet. Nosta uunivuokaan. 

Paista pekoni rapeaksi ja nosta talouspaperin päälle kuivumaan. Kaada rasva pois pannusta.

Samalla kun paistat lihoja, kuori ja viipaloi porkkanat. Keitä viipaleita vähässä, kevyesti suolatussa vedessä 5 minuuttia. Kaada vesi pois ja nosta syrjään.

Pilko sipuli ja siirrä ne paistinpannulle yhdessä porkkanaviipaleiden, ranskankerman, ruokakerman tomaattipyreen ja pieneksi rouhitun pekonin kanssa. Kiehauta. Mausta suolalla ja mustapippurilla, mutta ole varovainen suolan kanssa, sillä pekonihan on jo suolattu. Kaada seos uunivuokaan broilerinpalojen päälle.

Ripottele vuoan pinnalle juustoraastetta.

Paista ruokaa 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia, eli kunnes juuston pinta kevyesti ruskistuu.

Tarjoa riisin kera.



samankaltaisia

0 kommenttia