Kanalan kukot

Leonardo da Vinkki - 1/30/2019

 

Kuvan tilkkutyö on ensimmäinen seinätilkkutyöni. Ompelin sen tasan 20 vuotta sitten äitini kotiin, keltaisilla tyynyillä täytetyn, oranssin sohvan taakse. Nykyisin se on esillä lähinnä pääsiäisen aikaan. Aikakäsite, joka eräinä vuosina näyttää olevan hyvinkin venyvä!

Vuonna 2001 tilkkutyön teko-ohje julkaistiin Kauneimmat Käsityöt lehdessä (2/2001).

Nostalgian viemänä päätin julkaista ohjeen myös täällä blogissa. Nyt kun aloitat, ehdit vielä saada työn valmiiksi pääsiäiseksi.


Koko

Yksi ruutu 25 x 25 cm
Lopullinen työ 125 x 125 cm

Materiaalit

erilaisia tilkkuja kukkoihin
vähintään 19 x 24 cm pala tai muutama tilkku pieniin keskiruutuihin
vaaleaa kangasta 110 cm (lev. 140 cm)
keltaruudullista kangasta 80 cm (lev. 160 cm)
taustakangasta 125 x 125 cm pala
vanua 125 x 125 cm pala
kaksipuolista liimakangasta
keltaista rullalankaa ompeluun ja tikkaukseen
kirjontalankaa kukkojen reunojen koristeluun


Leikkaus

Silitä kukkokankaan nurjalle puolelle liimakangas, mutta jätä liimakankaan toisen puolen suojapaperi vielä paikoilleen. Piirrä kankaalle kaavan avulla kukko ja leikkaa se irti piirrosviivoja myöten. Tee samalla tavalla 16 kukkoa.

Huomio! Jos teet kukon kuviokankaasta, kankaan kuvioista kannattaa etsiä kukon muotoja korostava kohta, eikä leikata palaa summamutikassa. Jo parin seitin ero kohdistuksessa voi vaikuttaa merkittävästi kukon ulkonäköön.




Leikkaa tilkuista 4,5 cm levää nauhaa yhteensä 162 cm pieniä keskiruutuja varten.

Leikkaa vaaleasta pohjakankaasta 27 x 27 cm ruutuja 16 kappaletta (mitat sisältävät saumavarat).

Leikkaa keltaruutuisesta kankaasta ruutujen väliin 7 cm leveää nauhaa ja reunakaitaleiksi (sivuille) 2 kpl 117 x 12 cm palaa ja (ylä- ja alareunaan) 2 kpl 127 x 12 cm palaa.

Leikkaa vanusta ja taustakankaasta mittojen mukaiset palat.



Ompelu

Poista liimakankaan suojapaperi ja silitä kukko kiinni keskelle pohjakangasruutua. Huolittele kukkojen reunat tiheällä siksakilla ompelukoneella tai viimeistele reunat käsin erilaisilla koristekirjontapistoilla.

Leikkaa 4,5 cm leveästä nauhasta 4,5 x 4,5 cm neliöitä. Yhdistä näitä neliöitä aina 4 yhteen yhdeksi ruuduksi, jonka koko (ilman saumavaroja) on 5 x 5 cm. Ole tarkkana, että ruudut osuvat keskikohdasta tasan. Pienten ruutujen väri voi vaihdella. Se antaa eloa työhön. (Työstin tämän työvaiheen näin neliö kerrallaan, koska tilkkuni olivat pieniä. Jos käytät pitkää nauhaa, tee neliöt asettamalla kaksi nauhaa ristikkäin. Ompele sen jälkeen sauma ja leikkaa vasta sitten nauhasta neliöt. Säästyt neliöiden mittaamiselta.)

Asettele kukkoruudut haluamaasi järjestykseen. Tarkista, että kankaiden värit ja kuviot jakautuvat tasaisesti lopullisessa työssä. 

Yhdistä vaakarivin kukkoruudut keltaisella nauhalla. Älä turhaan katko nauhaa ruutujen mittaisiksi paloiksi, vaan ompele nauhan toinen sivu ruutuun kiinni ja leikkaa sen jälkeen loppunauha irti. Ole tarkkana toista reunaa ommellessasi, että nauhan leveys on 5 cm. Huomaa, että nauhoja tulee vain ruutujen väleihin, ei ruutujen ulkoreunoille.

Yhdistä 4 kukkoruudun pituista, keltaruutuista nauhanpalaa keskineliöillä. Ompele näin syntyneet nauhat kiinni jokaisen vaakarivin väliin.

Ompele työn reunoihin keltaruutuisesta kankaasta reunakaitaleet. Ompele yläreunan kaitaleen nurjan puolen osaan kuja ripustusrimaa varten. Asettele taustakangas, vanu ja päällikangas huolellisesti päällekkäin. Tikkaa työ keskeltä reunoihin päin ruutuja yhdistäviä nauhoja myöten. Tikki tulee noin 5 mm etäisyydelle saumasta. Reunassa tikki yhdistää reunakaitaleen nurjan puolen käänteen taustakankaaseen. Tikkaa lopuksi työhön tekijän nimi tai nimikirjaimet ja vuosiluku.



samankaltaisia

0 kommenttia