Lämmin pakkaspäivän takki isoäidin ruuduista

Leonardo da Vinkki - 1/24/2019



Eilisessä postauksessa ehdin jo kehua isoäidin ruutuja. Tässä tulee tämän päivän pläjäys.


Pienet ruudut taipuvat lähes mihin tahansa muotoon. Villatakki lienee pienten ja isojen peitteiden jälkeen yksi suosituimmista virkkausmallin käsitöistä. 

Malli sinänsä on yksinkertainen ja helppo, mutta muutaman vinkin voisin antaa.

Ensiksi, työstä tulee yhtenäisempi, jos langanloppujen lisäksi hankit kaupasta muutaman samanvärisen kerän ja virkkaat niillä ruutujen ulkoreunat ja työn reunat. Tähän takkiin valitsin tasoittavaksi väriksi grafiitinharmaan, mutta yhtä hyvin väri voisi olla vaikka kirkaanpunainen tai loistava keltainen. 


Toiseksi, huomioi langan paksuus. Koko työ pitää virkata samanpaksuisesta langasta. Jos osa langoistasi on ohuita luiruja, tasoita ero virkkaamalla useampi ohut lanka yhteen (alla oleva kuva). Pieniä eri lankavyyhtien vaihteluita voit tasoittaa lisäämällä yhden ohuella langan päälankaan. Samalla lisääntyvä värien kirjo antaa työlle eloisuutta. 

Voisi sanoa, että mitä sekaisempi joukko lankoja, sitä parempi. Pienetkin pätkät ja vähän erikoisemmatkin langat kannattaa käyttää.


Napit villatakkiin sain vanhasta nahkatakista. Niille olinkin jo pitkään etsinyt sopivaa käyttöä.



samankaltaisia

6 kommenttia

  1. Upea lopputulos. Ei yhtään liian kirjava, vaan just sopivan rauhallinen ilopilleri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Päädyin grafiitinharmaaseen, koska minulla on siihen parikin neulehametta alaosaksi.

      Poista
  2. Super söpö takki :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana mummoruututakki! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä sitten vaan sinäkin virkkaamaan omaasi. :-)

      Poista