Lihapullakätköt

Leonardo da Vinkki - 12/05/2018



Tämän mainion taikinan suolaisiin pikku piirakoihin olen löytänyt parikymmentä vuotta sitten Kotiliedestä. Käytän sitä usein suunnitellessani joulun glögitarjoilua tai uuden vuoden aaton purtavia. Taikinaa on helppo käsitellä ja se sopii sekä suolaisten että makeiden piirakoiden tekoon. 

Tällä kertaa haudutin piirakoihin lihapullatäytteen, mutta yhtä hyvin voit tehdä kasvispiirakoita tai täyttää piirakat vaikka pannulla sokerikanelissa kypsennetyillä omenalohkoilla.

10 kpl

Taikina:
6 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
1 tl sokeria
0,25 tl suolaa
2 dl vettä
100 g voita
Täyte:
1 sipuli
voita 
öljyyn säilöttyä, paahdettua paprikaa tai kuivattua tomaattia
8-10 lihapullaa
2 rkl ranskankermaa
suolaa
pippuria
Voiteluun:
1 muna
seesaminsiemeniä 

Sekoita jauhot, kuivahiiva, sokeri ja suola kulhossa. Lisää kädenlämpöinen vesi ja sulatettu voi. Alusta taikina sileäksi. Peitä liinalla. Kohota noin 15 minuuttia.

Kuullota sipulit voissa paistinpannulla. Paloittele paprika ja lihapullat pieniksi paloiksi ja lisää pannulle. Sekoita joukkoon ranskankerma ja mausta. Anna makujen hetki pyöristyä matalalla lämmöllä. Nosta sivuun. Jäähdytä.

Kaaviloi taikina jauhotetulla työpöydällä suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Leikkaa taikinasta muotilla 20 palaa.

Nosta puolet paloista leivinpaperille pellille. Jaa täyte. Sivele reunat kylmällä vedellä ja aseta toinen levy päälle. Sulje reunat haarukalla painamalla. Voitele munalla ja ripottele seesaminsiemeniä päälle. Pistele jokaiseen piirakkaan muutama reikä. 

Kohota 10 minuuttia.

Paista 200 asteessa 15 - 20 minuuttia. Tarjoa lämpiminä.

samankaltaisia

0 kommenttia