Voikukkasima



Raikas voikukkasima korvaa kesällä kaupan limut. Sitä juo vaari saunajuomana ja muksut lastenkemuissa.

1,5 l voikukkia
5,5 dl taloussokeria
1,5 dl fariinisokeria
2 pientä sitruunaa
4 l vettä
herneen kokoinen pala tuorehiivaa

Poimi voikukkien kukinnot puhtaalta paikalta aurinkoisella säällä. Puhaltele kukkia kerätessäsi samalla isoimmat ötökkäkertymät kukista pois.

Levitä kukat valkoiselle pyyhkeelle ja anna niiden olla siinä hetki, jotta kukkiin mahdollisesti jääneet hyönteiset ryömivät pois kukinnoista.

Nypi kukkien vihreät kannat pois. Samalla irtoaa suurin osa terälehtien valkoisesta juuresta. Kerää jäljelle jääneet keltaiset terälehtien päät siivilään. Huuhtele.



Pese toinen sitruuna hyvin kuumalla vedellä. Lisää terälehdet, sokerit sekä yhden sitruunan raastettu kuori kattilaan. Kuori sitruunat ja paloittele kattilaan niiden hedelmäliha ilman kuoren alla olevaa valkoista osaa. Sekoita ja anna seoksen vettyä puolisen tuntia.

Lisää kattilaan kiehautettu vesi. 

Lisää joukkoon nokare hiivaa, kun juoma on jäähtynyt kädenlämpöiseksi. Peitä kattila kankaalla ja jätä huoneenlämpöön vuorokaudeksi. 

Pudota jokaiseen pulloon muutama rusina. Siivilöi ja pullota sima. Nosta pullot kylmään. Juoma on valmista, kun rusinat ovat nousseet ylös. Tämä vie vajaan viikon.


Samankaltaisia

0 kommenttia