2 pullanleivontavinkkiä joita et tiennyt

Leonardo da Vinkki - 11/27/2019

 Kardemummapalmikot

Nyt paljastan sukusalaisuuden! Äitini parhaan pullareseptin, jota olen vielä vähän parannellut, vaikka en uskonut sen olevan mitenkään mahdollista.

Näitä Sormiksi kutsumiamme pullia äidilläni oli tapana leipoa, kun vielä asuin lapsuuden kodissani. Kotoa muuttaessani resepti kulki omaan ensimmäiseen keittiööni ja vielä tänäkin päivänä nämä palmikot ovat parhaita tietämiäni pullia. Nyt niillä herkuttelee jo kolmas polvi, joten ne ovat saaneet nimekseen Mammin sormet.

Äitini leipoi taikinasta 24 palmikkoa. Minun mielestäni maku vain paranee, jos ne ovat puolet lyhyempiä, joten saan taikinasta 48 pullaa. Tällöin täytyy kyllä olla tarkkana, että ei paista niitä liian kauan. Pienet pullat kuivahtavat helposti uunissa.

Maidon olen vaihtanut rasvattomaan maitojauheeseen, joka on maailman parhaan pullan salainen ainesosa. En tiedä mistä se johtuu, mutta jauheesta (ei siis maidosta) saa mielettömän kuohkeaa ja keveää pullaa. Nykyisin en enää pullaa mihinkään muuhun nesteeseen teekään.

Myös voiteluun on vinkki. Kun munaan lisää ripauksen suolaa, sen "muljahteleva" muoto muuttuu veden kaltaiseksi, minkä jälkeen pullien voitelu on helppoa. 

2448 pullaa

5 dl vettä
1 dl rasvatonta maitojauhetta 
50 g hiivaa
0,5 tl suolaa
1 dl sokeria
100 g voita
n. 15 dl vehnäjauhoja
Täyte:
150 g pehmeää voita
reilusti kardemummaa
sokeria
Voitelu:
1 muna
ripaus suolaa
raesokeria tai mantelirouhetta

Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola ja sokeri. Vaivaa vähitellen jauhoja taikinaan. Kun enin osa jauhoista on käytetty, lisää joukkoon pehmeä voi. Jatka vaivausta jauhoja lisäten kunnes taikina on tasaista ja irtoaa kulhon reunoista. 

Peitä liinalla ja kohota. Taikina on valmis leivottavaksi, kun kevyt painallus sormella taikinan pinnalle nousee takaisin. 

Kaada taikina jauhotetulle työpöydälle ja vaivaa se kimmoisaksi. Kaaviloi taikina 40 x 60 cm:n (tai kahdeksi 20 x 60 cm:n) levyksi. Voitele pehmeällä voilla ja ripottele pinnalle reilusti kardemummaa ja sokeria.

Käännä levy kaksinkerroin pitkältä sivulta ja leikkaa se 2 cm:n levyisiksi suikaleiksi. Leikkaa suikaleet vielä keskeltä kahtia, mutta jätä käänteen puolelta osat kiinni toisiinsa. Kierrä suikaleet toistensa ympäri. Nosta pullat leivinpaperin päälle uunipellille kohoamaan. 

Peitä liinalla. Kohota. 

Voitele kohonneet palmikot munalla, johon olet lisännyt ripauksen suolaa ja ripottele päälle raesokeria tai mantelirouhetta.

Paista 250-asteessa 810 minuuttia.

Kardemummapalmikot


samankaltaisia

0 kommenttia