Lahjapakettiin lukutossut ja hyvä kirja

Leonardo da Vinkki - 11/29/2019


Leonardo da Vinkki: Takista tossuksi

Vauvojen, taaperoiden ja alakoululaisten vaatteet jäävät järkyttävän nopeasti pieneksi. Jos ei pidä varaansa, ei aikaakaan, kun kaapit tursuavat käytöstä poistettuja vaatteita. 

Mutta, miksi ostaa uutta, kun voi kierrättää vanhaa ja hyväkuntoista? Tuunaamalla lastenvaatteiden elämää voi helposti jatkaa yhtä tai kahta kokoa isommaksi. Ei tarvitse olla mestariompelija. 

Kun itseluottamus kasvaa, vaatteet purkamalla ja kankaita kierrättämällä saat vapaat kädet tehdä kierrätysvaatteista mitä haluat. Näihin töihin kelpaa jostakin kohtaa kärsineetkin vaatteet, sillä eihän mustikkakeiton pilaamaa etumusta tai housun reikäistä polvea tarvitse uudessa vaatteessa käyttää.

Nämä tossut tein pojalleni lukutossuiksi kahdesta pieneksi käyneestä takista. Pörhötossujen kanssa ei ole tarkoitus kävellä. Ne vedetään jalkoja lämmittämään, kun kaivaudutaan sohvan nurkkaan lukemaan hyvää kirjaa torkkupeiton alle.

Malli on väljä ja yksinkertainen, eikä vaadi sen kummempia kaavoja.

Teko-ohje

Aseta käyttäjän jalka paperille ja merkitse siihen kynällä jalan ympärys. Lisää viivan ympärille hiukan käyttöväljyyttä ja piirrä jalan kuvan mukaan tossun pohja. (Älä piirrä oikealle ja vasemmalle jalalle omaa kaavaa. Tee vain yksi, molemmille jaloille sopiva.)

Leikkaa paperimallin mukaan tossujen pohjat vuoren ja päällisen kankaasta. 

Mittaa pohjan paperikaavan ulkoreunaa seuraten pohjan pituus kantapäästä varpaiden kärkeen. Käytä tätä mittaa ja piirrä tossun päällisen puolikas sivukuvana vähän kuin elokuvissa takanreunukselle ripustettavan "joululahjasukan" mukaan, mutta suoralla pohjalla. (Muista tehdä piirrokseen tarpeeksi pitkä varsi, sillä se käännetään kaksinkerroin.)

Leikkaa tossun päällisen ja vuoren palat (2 + 2 palaa). Jos takki on kovin pieni, voit joutua huijaamaan. Eli, ompelemaan jommankumman puolikkaan useammasta palasta. Silloin kannattaa miettiä mihin sijoitat sauman. (Alla olevassa kuvassa näet tällaisen sauman vasemmanpuoleisen tossun käänteen taitteessa, taitteen ulkoreunalla. Se voisi yhtä hyvin olla taitteen sisäreunalla, sillä oikean ja vasemman jalan tossuthan ovat samanlaisia.) 

Ompele kaikki palat yhteen ja kokoa lukutossuiksi.

Takista tossuksi

samankaltaisia

0 kommenttia