Oliivi-valkosipuli-fetafocaccia

Leonardo da Vinkki - 11/08/2019


Focaccia sopii erinomaisesti esimerkiksi piknikevääksi tai saunailtoihin oluen kanssa nautittavaksi. 

Vaihtelua leipään tuo taikinaan paineltavat lisät, joita voi vaihdella oman maun mukaan. Pojan ennakkoluuloton suosikkiyhdistelmä on lihapullat ja juusto. Hän on leiponut myös grillattu paprika-savukinkkufocaccian. Itse suosin fetan lisäksi kasviksia ja eri yrttejä.

1 uunipellillinen

4 dl vettä
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 tl timjamia
1 dl oliiviöljyä
n. 9 dl vehnäjauhoja
Pinnalle:
1 pieni prk öljyyn säilöttyä fetaa, jossa mausteena oliiveja ja valkosipulinkynsiä
oliiviöljyä
timjamia
karkeaa merisuolaa

Lämmitä vesi käden lämpöiseksi ja liuota siihen hiiva ja suola. Lisää mausteet ja öljy. 

Kaada vähitellen jauhoja liemeen ja alusta taikina kimmoisaksi. Kohota puolisen tuntia. 

Kauli taikinasta jauhotetulla pöydällä levy ja siirrä se leivinpaperin päälle pellille. 

Painele pienet fetakuutiot, oliivit ja valkosipulinkynnet leipään. Kohota 30 minuuttia liinalla peitettynä. 

Voitele leivän pinta oliiviöljyllä. Sirottele päälle (tuoretta) timjamia ja merisuolaa. Paista 225-asteisessa uunissa 20 -25 minuuttia. 



Tarjoa lämpimänä tai kylmänä. Tuhdeiksi tikuiksi leikattuna focaccia sopii hyvin myös dipattavaksi.


samankaltaisia

0 kommenttia