Kesäiset feta-basilikakierteet

Leonardo da Vinkki - 6/19/2018


Jääkaapistani löytyi hiivapaketti, jonka päiväys oli kuukausi sitten. Tiedän, että kohotusteho hiipuu hitaasti parasta ennen päiväyksen jälkeen, mutta näin vanhan hiivan käyttö mietitytti. Päätin kuitenkin kokeilla. Turhaan emmin, hiiva kohotti komean taikinan.

Samalla sain pois jogurtin, jonka päiväys oli sekin menossa vanhaksi. Jogurtin tilalla voit käyttää vettä, heraa, maitoa tai piimää - sen mukaan minkä haluat pois käyttää.

Reseptin kolmaskin ainesosa tuli vähän kuin välttämättömyyden sanelemana. Blogia seuranneet muistavat ehkä kaupan vihannesosastolta ostamani basilikan, jonka istutin kotona multaan. Nyt se tuottaa mukavasti satoa. Puskaa täytyy usein karsia. (Mitä miellyttävin velvollisuus!) Niinpä, täytteeseen tuli basilikan lehtiä. Sen jälkeen oli helppo ottaa jääkaapista yrtin kaveriksi fetaa, josta en saa koskaan tarpeekseni. Se on ehdottomasti yksi lempiherkuistani.

20 kpl 

5 dl (hunaja)jogurttia 
50 g hiivaa 
1 tl suolaa 
0,5 dl ruokaöljyä 
11 dl vehnäjauhoja 
Täyte 
3 kesäsipulia varsineen
tilkka öljyä sipulien hauduttamiseen 
oliiviöljyä 
1 prk feta-kuutioita 
tuoretta basilikaa 
auringonkukan siemeniä 

Pilko täytteen sipulit ja hauduta ne pehmeiksi paistinpannulla. Jätä jäähtymään.

Liuota hiiva ja suola kädenlämpöiseen jogurttiin. Lisää taikinaan öljy ja vähitellen vehnäjauhoja kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa käsistä ja kulhosta. Peitä liinalla ja kohota n. 30 minuuttia.


Kaada taikina jauhotetulle pöydälle. Vaivaa kevyesti. Jaa taikina kahteen osaan. Kauli molemmat palat suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä pinnalle oliiviöljyä, feta-kuutioita, tuoreita basilikan lehtiä ja pannulla kevyesti haudutettua kesäsipulisilppua. Kääri levyt rullalle. Leikkaa rullista 20 palaa ja pane ne kahdella leivinpellille suuriin paperivuokiin. 


Kohota.

Riko muna ja lisää siihen ripaus suolaa. (Suola ei maistu, mutta se rikkoo munan "muljahtelevan" rakenteen, jolloin sillä on helppo voidella leivonnaisia. Hyppysellinen suolaa ei maistu munan joukossa, joten niksi toimii myös makeiden leivonnaisten, esimerkiksi korvapuustien, kanssa.) Voitele ja ripottele päälle auringonkukan siemeniä.

Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia.



samankaltaisia

0 kommenttia