Tekevät kädet etsivät aina uutta askaretta. Omiin lempiharrastuksiin palaa mielellään uudelleen, mutta toisinaan haluaa kokeilla jotain ihan uutta. Täysin ennenkokematonta on vain todella vaikea löytää. Siksi ilahduin, kun sain Tuuma-kustannukselta arvioitavaksi Helen Ahpornsirin syyskuussa suomeksi julkaistun kirjan Hetkiä luonnon kauneudessa. Tässä on syyspäiviin tekemistä, joka ei olisi itselleni tullut mieleen.

Äitini sukupolvi keräsi koulun kesälomilla kasviota eli herbaariota, johon kerättiin joka vuosi tietty määrä kasvinäytteitä. Aurinkoisena kesäpäivänä kerätyt kasvit ja niiden osat kuivattiin kasviprässissä, teipattiin herbaarion sivulle ja kirjoitettiin viereen kasvin tiedot. Koululaiset osasivat hyvin yleisimmät kasvit nimeltä, mutta monelle kasvion kokoaminen oli hellepäivien ikävä velvollisuus. Mieluummin oltaisiin vaikka pulikoitu uimarannalla. 

Vuonna 1970 kasvien keräily lopetettiin useimmissa kouluissa kymmeniksi vuosiksi. 2000-luvulla se tuli uudelleen yläkoulujen opetussuunnitelmaan, mutta nyt kasvit kerätään digitaalisesti.

Englantilaisen taiteilijan ja kuvittajan Helen Ahpornsirin kirjassa palataan perinteisen kasvion aikaan. Hän kerää luonnosta kasvien kukkia, terälehtiä, varsia ja lehtiä ja prässää niitä yhdestä kuuteen viikkoa. Tämän jälkeen hän leikkaa herkän materiaalin paloiksi ja kokoaa niistä yksityiskohtaisia kuvia, joihin on käytetty ainoastaan kasvin osia. 

Kirjan eläviä, värikylläisiä ja kasvimuodoiltaan rikkaita kuvia katsellessa oma mielikuvitus lähtee helposti lentoon. Samalla tekniikalla voisi toteuttaa Giuseppe Arcimboldon hengessä vaikka muotokuvan lahjaksi päivänsankarille? Tai, ehkä pitäisi tehdä lapsen huoneeseen muutama taulu omalla pihalla vierailevista eläimistä? 

Ajatus on siis koota pienen pienistä kasvinosista täysin uusia kuvia. Lopputulos on herkkä ja sadunomainen. Luontoa ja kasvin osia katsoo kirjan luettuaan uusin silmin. Oman luovuuden saa päästää valloilleen. Kirjan kuvista näkee, että esimerkiksi sivuilla lentelevät perhoset ovat kaikki erilaisia. 

Kirja toimii mainiona inspiraation lähteenä. 

Tekstiltä olisin toivonut samaa keveyttä ja maagista sadun vetovoimaa kuin mitä välittyi kuvista. Oppikirjamaiseen suuntaan kallistuvat tekstit eivät puhuneet samaa kieltä Helen Ahpornsirin kuvien kanssa. Runot tai sadunpätkät olisivat ehkä toimineet paremmin? Kirja ei anna teko-ohjeita kuvien tekoon, joten tekstiltäkään ei olisi kaivannut hyödyllisyyttä vaan innoituksen paloa.

Kiinnostuitko? Videoita Helen Ahpornsirin työskentelytavasta löytyy hänen omalta YouTube-kanavaltaan .

Ensimmäiset villiviinin lehdet ja maksaruohon kukat ovat itselläni jo prässissä.