Raikas tuorepuuro

Leonardo da Vinkki - 8/28/2019


Meillä keitellään usein aamuisin ihan tavallisia kattilapuurojakin, ja niistä tykätään, mutta raikkaat tuorepuurot taitavat pikkuriikkisesti kuitenkin olla koko perheen suosikkeja. Näin loppukesällä ne ovat parhaimmillaan, kun tarjolla on yltäkylläisesti tuoreita, kotimaisia marjoja ja hedelmiä.

Itse pidän tuorepuuroista, joissa banaanin makeuden vastapainona on puolukoita tai punaherukoita. Tässä annoksessa punaherukat kelpaavat muksullekin. Niitä oikein pyydetään, vaikka muuten ne eivät mitään supersuosiota nauti.

4:lle

6 dl maustamatonta, juoksevaa jogurttia
2,5 dl ruis- tai kaurahiutaleita
1 banaani
1 iso, hapan omena
23 dl marjoja, esimerkiksi mustikoita ja punaherukoita
23 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Sekoita hiutaleet jogurttiin. Kääntele joukkoon pieneksi kuutioitu banaani, raastettu omena, marjat ja sokeria hedelmien happamuuden mukaan. Mausta vaniljasokerilla. Tarkista koostumus ja lisää tarvittaessa jogurttia tai hiutaleita. 

Nosta jääkaappiin ja anna tasaantua hetki kylmässä. Jaa annoskulhoihin. Koristele marjoilla. Nauti.

samankaltaisia

0 kommenttia