Puutarhatonkin voi harrastaa perinnekasveja kädet mullassa

Leonardo da Vinkki - 7/04/2018


Avoimet puutarhat -päivänä olen yleensä kierrellyt Turun seudun yksityispuutarhoissa. Tänä vuonna minut houkuteltiin katsomaan Yläneen kotiseutumuseon alueelle kahdeksan vuotta sitten avattua perinnepuutarhaa. Taisin olla helposti ylipuhuttavissa, sillä maatiais- ja perinnekasvit ovat aina kiinnostaneet minua.


Kotiseutumuseon alueelle siirrettyjen talojen perennapenkeissä kasvavat talojen vanhat koristekasvit. Alempana rinteessä on Korvan kasvitarha, näytekasvimaa, johon on kerätty vanhoja, vähintään 50 vuotta Yläneellä kasvaneita koriste- ja hyötykasveja. Kunniapaikalla on tietysti Yläneen oma omenapuu Huvitus, josta moni suomalainen omenalajike on jalostettu.


Esillä olevista kasveista saat tarvittaessa hyvin tietoa sekä oppailta itse paikalla että Yläneen kotiseutuyhdistyksen sivuilta netistä. Kiinnostuitko aiheesta nyt kasveihin tutustuessasi tai korventaako sinua vanha intohimo? Antton Korvan kasvikerhossa voit oppia lisää perinnekasveista. Kerhossa vaihdetaan tietoa, kokemuksia ja taimia. Kerhotapaamisiin kutsutaan asiantuntijavieraita ja toisinaan tehdään yhdessä retkiä puutarhakohteisiin. Talkoissa puutarhaton kaupunkilainenkin voi osallistua kasvitarhan hoitoon. Siis:

"Haloo, kaikki puutarhattomat turkulaiset, jotka haluatte upottaa kätenne multaan! Tässä on paikka, jossa voit kokea puutarharoinnin iloa ja samalla olla mukana säilyttämässä elävää perinnettä." 

Kaikki uudet käsiparit ovat varmasti tervetulleita talkoisiin ja mukaan kerhon toimintaan. Joukkoon on helppo liittyä: kerhossa ei ole jäsenyyksiä, jäsenmaksua eikä osallistumispakkoa. 

Voit löytää itsesi vaikka taimia jakamasta, sillä ainakin Avoimet puutarhat -päivänä museon myytävien jakotaimien luona kävi aika kuhina. Parhaimmillaan valikoima on kasvukauden alussa, mutta puutarhureille riittää houkutuksia koko kesäksi. 


Museo tarjoaa kasveille hienon historiallisen taustan.


Kotiseutumuseo on avoinna 1.6. – 31.8.2018 tiistaista perjantaihin klo 12.00–17.00 ja viikonloppuisin klo 12.00–15.00. Museon alueella on asuinrakennusten lisäksi mm. tuulimylly, paja ja savusauna. 

Teinilän talossa on maallikkoprofessorina tunnetun Antton Korvan huone. Hän oli kasvien lisäksi kiinnostunut lähes kaikesta maan ja taivaan välillä.


Paikallisten käsityöläisten myyntinäyttely on auki joka päivä klo 11.0017.00 elokuun 12. päivään asti. Myymälästä voi ostaa vaikka tyylikkään, valjassepän tekemän, nahkaisen hiirimaton tai taotun selänraaputtajan. 

Käsityötuotteiden myynti sopii museoon hyvin, sillä moni museoesine kertoo käsityöläisten arjesta.


Reissu tuli päätökseen, tai niin minä luulin. Poikani riemuksi huomasimme, että kotiseutumuseon parkkipaikka on keskellä Yläneen frisbeegolfrataa. Täytyihän siinä muutama heitto ottaa, kun käsissä poltteli upouusi frisbee, jolla ei oltu vielä heiton heittoa viritetty. 

Radalle kannattaa poiketa, vaikka frisbee ei niin kiinnostaisikaan. Metsäradan väylät kiertävät komean lummelammen rannassa.


samankaltaisia

0 kommenttia