Paikallisbussilla kaupungin kuhinasta villiin luontoon

Leonardo da Vinkki - 5/30/2018


Turun kauppatorin vilinästä on vain 35 kilometrin matka rauhallisille kurkisoille, Kurjenrahkan kansallispuistoon. Tänä kesänä perille pääsee helpommin kuin koskaan. Koulujen kesäloman aikaan (4.6.-12.8.2018) Turun keskustan ja Kuhankuonon/Kurjenrahkan kansallispuiston väliä liikennöi paikallisbussi Föli. Linja-autossa on niin rattoisaa, että matka kestää tunnin verran. Omalla autolla matka taittuu reilussa puolessa tunnissa.


Me lähdemme matkaan kolmen sukupolven voimin. Joukkomme ikähaarukka on 70 vuotta, joten valitsemme vaelluskohteeksi 6 kilometrin pituisen Savojärven kierroksen. Reitti on helppokulkuinen, eikä liian pitkä. Savojärven kierros on aivan loistava koko perheen päiväretkikohde. Kun pitää riittävästi taukoja, jo eskarilainen jaksaa hyvin kulkea järven ympäri ja hieman jalkavaivainenkin selviää reissusta. 

Ajamme Turku-Yläne-tietä Kuhankuonolle ja aloitamme vaelluksen Kurjenpesän parkkipaikalta aamukymmeneltä . Metsän reunasta lähtee selkeä viitoitus eri reiteille. Kaikki polut on hyvin merkitty viitoilla ja oransseilla puuneliöillä tai muovinauhoilla. Kukaan ei voi eksyä metsään harhailemaan.


Alkumatka kulkee metsäisessä maastossa, jossa metsästäjät kulkivat jo kivikaudella. Tästä on todisteena alueelta löydetyt metsästäjä-keräilijöiden työkalut. Kuhankuono on tunnettu myös tärkeänä rajapaikkana jo yli 600 vuoden ajan. Pienen vaelluksen jälkeen saavummekin 7 kuntaa yhdistävälle Kuhankuonon rajakivelle, jossa Aura, Masku, Turku, Nousiainen, Mynämäki, Pöytyä ja Rusko kohtaavat. Tähän asti parkkipaikalta pääsee myös lastenrattailla ja pyörätuolilla.


Rajakiven jälkeen aukeaa reitin ensimmäinen suo-osuus pitkospuineen. 


Nyt tarkkana, ettei jalka lipsahda lankulta suonsilmään! 


Äkkiäkös se tapahtuu, kun ihmettelee vaikka lentotaitoaan esittelevää sudenkorentoa. Aika epeleitä! Ne pystyvät liikuttamaan jokaista siipeä omassa tahdissa ja niillä on käytössä myös peruutusvaihde. Mutta onhan niillä ollut aikaa kehittää lentotaitoaan: sudenkorentoja lenteli maapallolla jo dinosaurusten aikaan.


Etenemme hitaasti ja tutkimme matkalla luontoa. Hilla ja karpalo kukkivat. Syksyllä reitiltä voi poimia marjoja. 


Pohjoisen alppiruusun, suopursun kukinta on sekin parhaimmillaan. Tuoksu on voimakas. Jos nuuhkaiset kasvia, on helppo uskoa, että kasvilla on ennen häädetty koita vaatekaapeista. Maistaa ei kannata, kasvi on myrkyllinen.


Kun lähestymme reitin puoliväliä, Rantapihaa, näemme ensimmäiset välähdykset Savojärvestä. "Iso prunni!" Lapsi hämmästelee järven kokoa ja meihin iskee pieni epäluulo, että jaksammeko kiertää sen. Edessä oleva matka näyttää pitkältä, vaikka vielä ei väsytä. Täytyy luottaa ilmoitettuihin reittitietoihin: 6 kilometriä ei ole mahdoton matka.


Meillä on jo tauko ja eväät mielessä, kun pari sataa metriä ennen Rantapihaa veden kohina saa meidät poikkeamaan polulta ja käymme ihmettelemässä Savojärven patoa. Ääni on komea, pato vaatimaton, mutta jännitti sen päällä kävely silti. 


Heti seuraavan polun mutkan takana meitä odotti vielä toinenkin yllätys. Käärme oli luonut nahkansa ja jättänyt talvipalttoonsa kivelle!


Sitten tauolle, jota äitini ehti jo odotella. Rantapihalla, johon pääsee myös autolla, on viikonloppuisin auki oleva kioski, grillipaikka, pöytiä eväiden syöntiin, mahdollisuus käydä saunassa ja uimassa, veneitä vuokrattavaksi ja suojaisia sopukoita telttailuun. Jos telttailu ei houkuta, yöpymiseen on mahdollista vuokrata päärakennus. 

Mummin jäädessä nauttimaan auringosta ja maisemista, me muut lähdemme uimaan, mutta vesi on meille arkalaisille liian kylmää. Poika vierastaa hieman myös soiden ympäröimän järven vettä, joka on salaperäisen ruskeaa. "Jos täällä nappaa näkki varpaasta!"


Lopulta kiireetön vaelluksemme jatkuu.


Reitin toinen osa etenee pääosin pitkospuilla, ja plumps, eikös se muksun tossu sitten kuitenkin pulahtanut suohon! No, näin aurinkoisena päivänä osittain kastunut tennari ei kulkua haittaa ja kenkä on kuivuttuaan helppo harjata puhtaaksi.


Aivan järven rannassa kulkevalla reitillä on useita penkkejä ja pöytiä eväiden syöntiin, maisemien ihailuun ja lepäämiseen. Osa eväistä kannattaa ehdottomasti jättää tälle osuudelle. Rantapihan vilinä on poissa. Kuuluu vain käen kukunta, metsän äänet ja laineiden liplatus. Silloin tällöin ohitse kulkee muita retkeilijöitä, joita vaellusetiketin mukaan tietysti tervehditään.


Takaisin Kurjenpesällä olemme hienon päivän jälkeen, reippaina kello 17.00. Uimarannan vierestä kulkiessamme harkitsemme hetken uimaan menoa, mutta suuntaamme sitten kuitenkin vesipisteelle juomaan, keittokatoksen ohi autolle ja kotiin. Telttailijoita katsellessa tekee mieli jäädä.



samankaltaisia

0 kommenttia