Fenkolisämpylät

Leonardo da Vinkki - 10/31/2019


Fenkoli, anis, kumina ja muut siemeninä kerättävät yrtit eivät ole vaalean leivän mausteena juuri nyt muodissa, mutta meillä niitä lisätään taikinoihin tämän tästä.

Fenkolinsiemenissä on vahva maku, joten sitä käytän säästeliäästi. Tässä ohjeessa mittasin mortteliin survottavaksi teelusikallisen siemeniä, mutta lusikka oli kukkuroillaan. Oikea mitta lienee siis vähintään 1,5 teelusikallista, ellei jopa piirun verran enemmän.

Sitruuna korostaa fenkolin makua, joten käytin rypsiöljyn sijaan sitruuna-rypsiöljyä. Voit korvata sen rypsiöljyllä ja tujauksella sitruunamehua tai ihan vain tavallisella rypsiöljyllä. 

24 kpl

5 dl vettä
3 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa

5 dl vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
1 tl sokeria
1,5 tl fenkolinsiemeniä 
3 rkl (sitruuna)rypsiöljyä
n. 13 dl vehnäjauhoja

Kiehauta 5 dl vettä ja lisää joukkoon kaurahiutaleet ja 1 tl suolaa. Hauduta puuroksi. Jäähdytä hetki.

Liuota hiiva, suola ja sokeri kädenlämpöiseen veteen. Sekoita kaurapuuro nesteeseen. Lisää fenkolinsiemenet ja öljy. Sekoita. Alusta vähän kerrallaan joukkoon jauhot ja vaivaa taikinaa 8 minuuttia. 

Peitä liinalla ja kohota puolisen tuntia 

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa se uudelleen kimmoisaksi. Rullaa taikina tangoksi ja leikkaa se 24 palaan. Pyörittele paloista pyöreitä sämpylöitä, jauhota pinta ja nosta leivinpaperilla suojatulle pellille. 

Kohota 30 minuuttia. 

Paista 250 asteessa vajaa vartti. 

Nosta ritilälle, peitä liinalla ja jäähdytä.

samankaltaisia

0 kommenttia