Helenanruusu, Rosa helenae 

Tarhahelenanruusut, Rosa Helenae-ryhmä 

Renessassiruusu, Rosa 'Helena Renaissance' 

Kanadanruusu, Rosa blanda 'Herttoniemen Helena' eli 'Herttoniemi' 

Sarviorvokki, Viola cornuta 'Helena' 

Isohirvenjuuri, Inula helenium 

Syyshohdekukka, Helenium Autumnale-ryhmä 'Helena Rote Töne' ja 'Helena Gold' -lajikkeet ja 'Helena Red Shades' - lajikesekoitus 

Helenanruusu

Kiinasta kotoisin oleva helenanruusu ja siitä länsimaissa jalostetut lajikkeet peittyvät kesä-heinäkuun vaihteessa hunajalta tuoksuvan, valtavan kukkaryöpyn alle. Kellanvalkoisia kukkia on niin runsaasti, että sitä on vaikea uskoa ennen kuin sen itse näkee. Rotevakasvuinen pensas kasvaa jopa 3 - 4 metriä korkeaksi, joten se sopii hyvin kiipeilemään esim. pihaan johtavan puutarhaportin rakenteisiin. Tätä paraatipaikkaa puoltaa myös ruusun kaunis syysasu: Kukkien lakastuttua pensasta koristavat oranssit kiulukat. 

Renessassiruusu

Tanskalaisen Poulsen Roser ApS:n jalostamassa 'Helena Renaissance' -renessassiruusussa yhdistyvät vanhanajan ruusujen romanttinen ulkonäkö ja tuoksu uusilta ruusulajikkeilta vaadittavaan pitkään kukintaan ja hyvään terveyteen. Ruusun ensimmäiset, ihanat, kerrannaiset, vaaleanroosat kukat puhkeavat heinäkuussa, mutta ne ovat vasta sinfonian alkusoitto. Kukinta jatkuu välillä keskeytyen myöhään syksyyn. Kukat ovat kestäviä leikkokukkia ja niitä malttaa leikata sisälle maljakkoonkin, koska uusia tulee jatkuvasti. Ne sopivat myös kuivattavaksi, sillä hiekassa kuivattuna ne säilyttävät hyvin sekä värinsä että muotonsa. 

Kanadanruusu

Suomalainen löytöruusu 'Herttoniemen Helena' tunnetaan myös nimellä 'Herttoniemi'. Helena Riihelä löysi sen Herttoniemen kartanon läheltä maantien ojasta 80-luvulla. Se on talvenkestävä, voimakaskasvuinen, yli 2 metriä korkea pensas, joka tekee runsaasti juurivesoja. Ruusun kerrannaiset, litteät, vaaleanpunaiset kukat myös tuoksuvat voimakkaasti ja syksyllä pensas saa kauniin kellanpunaisen syysvärin. Kärsäkäs saattaa maistella sen nuppuja, mutta kirvoille se ei kelpaa. 

Sarviorvokki

Suosittujen sarviorvokkien joukosta löytyy valko-sinisin kukin kukkiva, 15 cm korkea lajike nimeltä 'Helena'. Se viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella, hyvin salaojitetulla kasvupaikalla. Paahteisella paikalla sarviorvokki ei menesty ja myös kesäinen kuivuus tai talvimärkyys koituu nopeasti sen kohtaloksi. Kasvukaudella kuihtuneet kukat on hyvä nyppiä pois, jotta kasvi ei ala tuottamaan siemeniä, sillä siementäminen vähentää kukintaa. Talveksi kasvusto on aina suojattava huolellisesti, mutta suotuisalla kasvupaikalla sarviorvokki on kohtalaisen kestävä perenna.

Isohirvenjuuri

Isohirvenjuuri, Inula helenium, on nimetty Troijan Helenan mukaan ja Saksassa kasvin nimi onkin helenanyrtti, Helenenkraut. Nimi liittyy kreikkalaiseen legendaan Troijan sodasta. Sen aiheutti Troijan kuninkaan poika Paris, joka rakastui Spartan kuninkaan Menelaoksen kauniiseen puolisoon Helenaan. Rakkauden jumaltar Afroditen avulla prinssi houkutteli Helenan hylkäämään miehensä ja karkaamaan kanssaan Troijaan, mikä sytytti spartalaisten ja troijalaisten välille kymmenen vuotta kestäneen sodan. Helena tunsi myötätuntoa molempia osapuolia kohtaan ja legendan mukaan isohirvenjuuri syntyi tämän surun aiheuttamista kyynelistä. 

Isohirvenjuuri on ollut suosittu lääkeyrtti. Sillä on hoidettu mm. hengitysteiden sairauksia, vatsavaivoja ja psyykeongelmia. Monissa maissa kansa on lujasti uskonut myös kasvin maagisiin voimiin ja käyttänyt sitä noitien ja pahojen henkien karkottamiseen. 

Aurinkoisella ja kuivalla paikalla viihtyvää isohirvenjuurta on Suomessa viljelty lähinnä koristekasvina. Se on komea, 1 - 1,5 metriä korkea perenna, joka kukkii keltaisin kukin elo-syyskuussa. 

Syyshohdekukka

Troijan Helena lienee ollut usein murheellinen ja lohduton, sillä kreikkalaisten tarujen mukaan isohirvenjuuren lisäksi myös syyshohdekukka on saanut alkunsa hänen kyynelistään. 

Syyshohdekukka on helppohoitoinen ja kestävä perenna, joka viihtyy aurinkoisella paikalla, ravinteikkaassa ja multavassa maassa. Se kukkii nimensä mukaisesti pitkälle syksyyn ja on hyvä leikkokukka, joten siitä kannattaa leikata oksa tai pari myös syksyiseen kukkakimppuun. Kukkien väri vaihtelee lajikkeittain keltaisesta punaruskeaan. Korkeutta kasvilla on lajikkeesta riippuen 50 - 120 senttiä. 'Helena Rote Töne' kuuluu punaruskeakukkaisiin lajikkeisiin. 'Helena Gold' on 120 cm korkea lajike, jonka kukat ovat kullankeltaiset. 'Helena Red Shades' on 100 - 120 senttiä korkea lajike, jonka punakeltainen kukka tuo mieleen värikkään kesähameen.

Salaatti

Rapeat salaatit yleistyivät Pohjoismaissa vasta toisen maailmansodan jälkeen. Nykyisin ne ovat erittäin suosittuja. Kasvimaalla voi kasvattaa esimerkiksi 'Elenas' -jäävuorisalaattia. Se kasvaa nopeasti, joten siemeniä kylvetään useaan kertaan kesässä, jotta satoa saadaan tasaisesti. Salaatti ei vaadi erityistä hoitoa. Tärkeintä on kasvuston tasainen kastelu. Kuivuudessa kituneet kasvit ovat kitkeriä.

Kärhö, Clematis 'Asta'

Japaninköynnösruusu, Rosa multiflora 'Asta von Parpart'

Kärhö

'Asta' on virolaisen Uno Kivistikin vuonna 1980 jalostama siro kärhölajike. Se kasvaa 1 - 1,5 metriä korkeaksi ja kukkii pienin, vaaleanvioletein kukin kesäkuusta syyskuuhun. 

Ruusu

Viehättävällä 'Asta von Parpart' -ruusulla on vaalean kirsikanpunaiset kukat, jotka vaalenevat kukinnan jatkuessa. Kukkia tummemmat, punaiset nuput antavat pensaaseen lisäväriä ja ovat olennainen osa sen kauneutta.

Tarhaomenapuu, Malus domestica

Keräkaali, Brassica oleracea Capitata-ryhmä

Omena

Olaville ei äkkiseltään tunnu löytyvän nimikkokasvia, mutta historiaa hieman kaivelemalla hänellekin sellaisia löytyy. Olaville voidaan istuttaa jokin herkullinen omenapuulajike, koska Norjan 1000-luvulla elänyt pyhimyskuningas Olavi Pyhä on yksi niistä pyhimyksistä, jotka on kirkkotaiteessa tapana kuvata maallista valtaa merkitsevä valtio-omena kädessään. 

Antiikin ajan Kreikassa omena oli hedelmällisyyden, rakkauden ja kauneuden jumalatar Afroditen kasvi. Tarun mukaan maaäiti Gaia lahjoitti ylijumala Zeuksen puolisolle Heralle hedelmällisyyssymbolina omenan näiden mennessä naimisiin, minkä vuoksi Ateenassa tuli tavaksi, että hääpari söi lapsionnen varmistamiseksi yhdessä omenan. Lisäksi omenaa pidettiin kuolemattomuuden symbolina ja tässä merkityksessä hesperideille kuuluvana hedelmänä. Hesperidit olivat maailman länsilaidalla sijaitsevassa paratiisissa asustaneita nymfejä, jotka vartioivat lohikäärme Ladonin avulla kultaisia omenia kasvavaa puuta. 

Omenanviljely yleistyi vasta kreikkalais-roomalaisella kaudella, mutta nykyisin se on lauhkealla ilmastovyöhykkeellä ylivoimaisesti eniten viljelty tuoreena syötävä hedelmä ja kulttuurihistoria suorastaan pursuaa viitteitä omenaan. Jotakin kasvin suosiosta kertoo myös lajikkeiden valtava määrä. Erilaisia omenalajikkeita arvioidaan olevan noin 10 000. 

Suomessa omenanviljelyn uranuurtaja oli professori C. R. Sahlberg, joka perusti 1800-luvun puolivälissä Yläneen Huvitukseen viljelmän, jossa kasvoi parhaimmillaan 120 eri lajiketta ja noin 1000 puuta. Tästä viljelmästä meitä muistuttaa nykyisinkin suosittu 'Huvitus'-lajike. 

Valkokaali

Toinen sopiva kasvi on kerä- eli valkokaali, koska Olavin päivän viettoon on ennen vanhaan kuulunut piirteitä pakanallisista sadonkorjuujuhlista, joissa tärkeä sija oli tarkoin valitun lampaan syöminen. Olavin päivän lampaan teurastukseen on joillakin paikkakunnilla liittynyt tapa keittää talon väelle kaalikeittoa ja uhrata siitä osa ennen aterian alkua. 

Kaali kasvaa luonnonvaraisena merenrantakasvina Euroopassa. Jalostuksen tuloksena siitä on kehitetty monta ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan toisistaan poikkeavaa muotoa, jotka eivät enää muistuta alkuperäistä kaalia ollenkaan. Jalostustyölle on ollut aikaa, sillä kaalia on viljelty jo ajanlaskuamme edeltäneellä vuosituhannella. Roomalaiset tunsivat useita kaalilajeja ja kasvattivat niitä innokkaasti.

Marttaruusu

Marttayhdistystoiminnan ja Emäntä-lehden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi martat saivat oman nimikkoruusun. Haukiputaalla kasvanut, helppohoitoinen ja talvenkestävä kurtturuusu sai nimekseen 'Martta', marttaruusu. Se on vaaleanpunaisin kukin kukkiva kaunotar, jonka tarkkanäköinen vierailija löytää myös presidentin kesäasunnon Kultarannan puutarhasta. 

Kurtturuusut ovat huolettomia kasvatettavia. Ne rehottavat laajoina kasvuistoina sellaisissakin paikoissa, joissa muut ruusut eivät menesty. Niillä ei ole suuria vaatimuksia maan laadun suhteen ja ne sietävät sekä vähäistä kuivuutta että märkyyttä kasvupaikallaan. Ryhmän ruusut ovat omiaan myös tontin reunakasveiksi, sillä ne eivät kärsi autojen saasteista tai tienposkeen kylvetystä suolasta. Tästä uskomattomasta helppohoitoisuudesta huolimatta ne ovat varsin viehättäviä.

Kiinanpioni

Pionit ovat saaneet tieteellisen nimensä Paeonia muinaiskreikkalaisten lääkintätaidon jumalasta Paionista ja vielä keskiajallakin kasvin uskottiin olevan voimalllinen lääkeyrtti, jolla voitiin suojautua myös pahoilta hengiltä. Pionin siemeniä käytettiin sekä unilääkkeenä että pippurisena mausteena, joka antoi tulista potkua ajan usein yksitoikkoisiin ruokiin. 

'Amerikan Martta' -kiinanpioni on upea yksittäiskasvi, jolla on loistavan roosat, kerrotut kukat, jotka myös tuoksuvat ihanasti. Se viihtyy aurinkoisella paikalla, syvämultaisessa ja hyvin kalkitussa maassa. Muiden pionien tapaan sille pitää antaa myös kasvurauha. Siirron jälkeen pionit ovat pitkään äkeissään.

Pikkupäivänlilja, Hemerocallis minor 'Jaakko'

Jaakonvillakko, Senecio jacobaea

Varhaisperuna, Solanum tuberosum 'Jaakko'

Pikkupäivänlilja

Ensimmäiset päivänliljat tuotiin Eurooppaan 1500-luvulla. Suomalaisiin puutarhoihin ne ilmestyivät 300 vuotta myöhemmin. Nykyisin ne ovat huippusuosittuja puutarhakasveja, joista on tarjolla luokittelusta riippuen 15 - 30 lajia ja kymmeniä tuhansia lajikkeita.

'Jaakoksi' nimetty pikkupäivänliljalajike on kestävä, noin 70 cm korkea perenna, joka kukkii oranssinkeltaisin kukin kesä-heinäkuussa. Yksi päivänliljan kukka kestää lajin nimen mukaisesti yleensä vain päivän, mutta 'Jaakon' kukat ovat puutarhurin ilona jopa neljä päivää. Kasvi viihtyy parhaiten aurinkoisella paikalla, ravinteikkaassa, multavassa ja tuoreessa maassa, mutta selviää heikommallakin kasvupaikalla. 

Jaakonvillakko

Jaakonvillakko muistuttaa 1920-luvulla päättyneestä purjelaivakaudesta, sillä se on Suomeen painolastikasvina tullut laji. Kun miehet - erityisesti merimiehet -olivat rautaa, Suomen tärkeimmät vientiartikkelit olivat puu ja terva. Ne molemmat painoivat melkoisesti ja laivat uivat kotisatamasta lähdettäessä syvällä. Takaisin tultaessa laivojen lastina saattoi olla kevyempää tavaraa, esimerkiksi mausteita ja elintarvikkeita, minkä vuoksi alusten lastiruumaan täytyi laivojen vakaamiseksi lapioida maata. Näin Suomen satamiin kulkeutui kukkuloittain painolastimaata ja sen mukana kasvien siemeniä, rönsyjä, juurakoita ja jopa kokonaisia kasveja. Jaakonvillakko on yksi näiltä joutomailta luontoon levinnyt laji. Se viihtyy kuivahkoilla tai tuoreilla niityillä ja ojanpientareilla, mutta nykyisin sitä kasvatetaan pihoilla ja puutarhoissakin. 

Peruna

Kasvimaalle Jaakoille löytyy jauhoinen varhaisperunalaji 'Jaakko', jonka voi jättää maahan myös syksyllä nostettavaksi - jos vain malttaa! Lajike on herkullinen, aikainen ja satoisa, mutta valitettavasti melko arka perunarutolle. 

Peruna ei ole mitätön mukula. Se on maailmanhistoriaa kirjoittanut kasvi. Etelä-Amerikasta Eurooppaan rantautuneen perunan viljely mahdollisti 1700-luvun lopulla alkaneen väestön nopean kasvun Euroopassa, mikä puolestaan loi pohjan teolliselle vallankumoukselle. Peruna muokkasi kansojen ja valtioiden historiaa tuottamalla hyvinvointia ja vaurautta, mutta se vaikutti maailmantapahtumiin myös aiheuttamalla katastrofaalista tuhoa. 1800-luvun puoliväliin tultaessa peruna oli Irlannissa köyhien maanviljelijöiden pääravintokasvi. Kun perunarutto vuonna 1845 tuhosi koko saarivaltion perunasadon, maassa koettiin ennennäkemätön nälänhätä, jolla oli laajat historialliset seuraukset. Noin miljoona irlantilaista koki hitaan kuoleman ja puolitoista miljoonaa lähti nälänhätää pakoon valtameren yli Yhdysvaltoihin. Muuttoliike ja väestörakenteen muutos aiheuttivat molemmissa maissa yhteiskunnallisia ja poliittisia muutoksia, jotka olivat nähtävissä vielä 100 vuotta myöhemmin.

"Jaakopin tikapuut" eli lehtosinilatva, Polemonium caeruleum

Kurpitsat, Cucurbita

Lehtosinilatva

Lajikkeen mukaan sinisin tai valkoisin kukin kukkiva lehtosinilatva on 60 - 80 cm korkea, helppohoitoinen ja kestävä vanhanajan perenna, jonka kohdalla sanonta rakkaan lapsen monista nimistä pitää paikkansa, sillä se tunnetaan myös nimellä "Jaakopin tikapuut". Se viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla, ravinteikkaassa ja hiekansekaisessa maassa ja pitää siitä, että se saa rauhassa kasvaa samalla paikalla vuodesta toiseen.

Kurpitsat

Nykyisen Meksikon alueella kurpitsaa on viljelty jo noin 9000 vuotta sitten. Silloin ravinnoksi käytettiin todennäköisesti vain hedelmän ravitsevia siemeniä. Nykyisin kurpitsasta käytetään sekä siemenet että hedelmämalto ja monissa kulttuureissa on tapana hyödyntää myös kasvin herkulliset kukat. Tapa, jonka toivoisi yleistyvän meillä Suomessakin.

Euroopassa kurpitsat, erityisesti pullokurpitsat, ovat kuuluneet matkalaisten varustukseen, koska niiden tyhjiksi koverretuissa kuorissa on ollut helppo kuljettaa esimerkiksi vettä. Tästä syystä kasvista on kristillisessä perinteessä tullut pyhiinvaeltajien ja heidän suojeluspyhimyksensä, apostoli Jaakob vanhemman, tunnus. Kurpitsan voinee siis valita nimikkokasvikseen myös Jaakob ja Jaakoppi. 

Virossa jalostettu 'Kirsi' -loistokärhö on 2 - 2,5 metriä korkea köynnös, joka kukkii heinäkuusta lokakuuhun. Lajikkeen vaaleanliloja kukkia elävöittävät terälehtien vaaleat raidat ja kärkeä kohti tummuva väri, joka lopulta muuttuu ruusunpunaiseksi. Kukkien keskustaa koristavat heteiden ponnet ovat koristeellisen viininpunaiset. Ks. Aki.

Kirsikka

Kirsille voi valita nimikkokasviksi myös keväällä näyttävästi kukkivan kirsikkapuun. 

Japanissa ja Kiinassa kirsikka yhdistetään naiskauneuteen, aistillisuuteen, sulokkuuteen, kohteliaisuuteen ja hyviin käytöstapoihin, mutta lännessä kasvilla on miehinen ja väkivaltainen historia. Kun Lucullus palasi voitokkaan sotaretken jälkeen takaisin Roomaan ensimmäisellä vuosisadalla eaa, hän toi mukanaan kirsikoita, joiden makuun hän oli ihastunut Kerasuksen kaupungissa Mustanmeren rannalla. Tämä kauan sitten käyty sota ja Luculluksen voitto Mithridateksesta elävät yhä kirsikoiden tieteellisessä nimessä Prunus cerasus. 

Suomessa hapankirsikkaa on kasvatettu 1600-luvulta lähtien, mutta kovin suurta taloudellista merkitystä lajilla ei ole koskaan ollut. 

Kirsikka viihtyy valoisalla, lämpimällä ja ilmavalla paikalla, jossa maa on hyvin vettä läpäisevää ja mielellään hiekkapitoista.

Pikkukurjenmiekka, Iris Pumila-ryhmä 'Krista' 

Pikkukurjenmiekka 'Krista' on noin 35 cm korkea lajike, joka kukkii sinisin kukin touko-kesäkuussa. Lisää kurjenmiekoista täältä.

Kristiina

Eteläisimmässä Suomessa saattaa menestyä myös virolainen 'Kristiina' -imeläkirsikka, mutta sen talvenkestävyydestä ei ole vielä takeita, vaikka lajiketta on jo jonkin aikaa ollut myynnissä suomalaisilla taimistoilla. 

Lisää kirsikasta yllä Kirsin kohdalla.

Ensimmäiset päivänliljat tuotiin Eurooppaan 1500-luvulla. Suomalaisiin puutarhoihin ne ilmestyivät 300 vuotta myöhemmin. Nykyisin ne ovat huippusuosittuja puutarhakasveja, joista on tarjolla luokittelusta riippuen 15 - 30 lajia ja kymmeniä tuhansia lajikkeita. 

Aikaisin kukkiva 'Kirsti' -tarhapäivänlilja kasvaa noin 70 cm korkeaksi. Se on helppohoitoinen, aurinkoisella paikalla viihtyvä perenna, jonka kukat ovat kirkkaan keltaiset. 

Koreanalppiruusu, Rhododendron mucronulatum 'Olga Mezitt'

Talouspäärynä, Pyrus communis 'Olga'

Olganlehtikuusi, Larix gmelinii subsp. olgensis

Koreanalppiruusu

'Olga Mezitt' -koreanalppiruusu tuo kesän mukanaan, kun se avaa vaaleanpunaiset kukkansa toukokuussa, mutta lajike on ilo silmälle myös värikkäässä syysasussaan. Ruskan jälkeen kasvi pudottaa lehtensä ja talvella se on lähes lehdetön. Se viihtyy ainavihantia lajikkeita avoimemmalla, mutta tuulilta suojatulla paikalla, kuohkeassa, happamessa, multavassa ja kosteassa maassa. Valitettavasti 'Olga Mezitt' ei ole kovin talvenkestävä. Sitä voidaan kasvattaa vain vyöhykkeillä I ja II. Menestymisalueen äärirajoilla se hyötyy yöllä lämpöä luovuttavan kallion tai ison kiven läheisyydestä. Keväällä kasvi on hyvä suojata esimerkiksi havuilla, jotta se ei maan ollessa vielä roudassa kärsi kuivuudesta. 

Talouspäärynä

'Olga' on vanha ja kestävä talouspäärynälajike. Kotimaiset päärynät ovat kuitenkin aina suhteellisen vaatimattoman makuisia, joten tuleva sato ei välttämättä ole paras päärynäpuun hankintaperuste. Puun arvo on sen kauneudessa. Keväisen kukintansa ja loistavanoranssin syysvärinsä takia 'Olga' on verraton koristepuu.

Olganlehtikuusi

Olganlehtikuusi on Suomessa harvinainen, kesävihanta koristepuu. Se viihtyy aurinkoisella kasvupaikalla, tuoreessa, melko ravinteikkaassa maassa. Alavilla, soisilla paikoilla puu ei menesty, koska se ei siedä märkää, keväthallojen vaivaamaa kasvupaikkaa. 

Lehtikuusen puuaines on kovaa ja kestävää, minkä vuoksi sitä on käytetty laivojen ja siltojen rakentamiseen sekä puhelinpylväiden ja ratapölkkyjen materiaalina. Useimmat Venetsian rakennuksetkin lepäävät lehtikuusipaaluilla. 

Vertauskuvissa lehtikuusi on ollut pysyvyyden, järkähtämättömyyden ja pelottomuuden symboli.

Pimpinellaruusu, Rosa pimpinellifolia 'Leena'

Leenanjasmike, Philadelphus magdalenacea

Luumu, Prunus domestica 'Leenan keltaluumu'

Pimpinellaruusu

Sydänkesällä kukkivalla 'Leena' - pimpinellaruusulla on erityisen kaunisväriset, perusväriltään valkoiset, vaaleanpunaiseen häivähtävät kukat. 

Lisää pimpinellaruusuista täältä.

Leenanjasmike

Leenanjasmike viihtyy muiden jasmikkeiden tavoin aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla, tuoreessa ja hyvin lannoitetussa maassa.

Luumu

'Leenan keltaluumu' on kestävä, kotimainen luumulajike. 

Lisää luumusta täältä.

'Maarit Vallinharju' -pimpinellaruusu on matala pensas, jolla on roosanväriset nuput ja puolikerrannaiset, karmiininpunaiset kukat, joissa on koristeelliset, keltaiset heteet. Ks. Aila

Pimpinellaruusuista lisää täältä.

Alppiruusu, Rhododendron 'Marketta' 

Pensaspäivänkakkarat eli marketat, Argyranthemum frutescens 

Alppiruusu

Kesäkuussa vaalean- ja purppuranpunaisin kukin kukkiva 'Marketta' -alppiruusu kasvaa parimetriseksi pensaaksi. Se on erittäin kestävä lajike, jota voidaan kasvattaa VI-vyöhykkeellä saakka. 

Alppiruusut viihtyvät kuohkeassa, happamessa, multavassa ja kosteassa maassa, tuulilta suojatulla ja puolivarjoisella kasvupaikalla. Menestymisalueen äärirajoilla ne hyötyvät yöllä lämpöä luovuttavan kallion tai ison kiven läheisyydestä. Keväällä kasvit on hyvä suojata esimerkiksi havuilla, jotta ne eivät maan ollessa vielä roudassa kärsi kuivuudesta.

Marketat

Monivuotiset, mutta sopivan talvehtimispaikan puutteen vuoksi yleensä yksivuotisten kesäkukkien tapaan kasvatettavat pensaspäivänkakkarat eli marketat kukkivat runsaasti koko kesän. Tavallisten markettojen lisäksi on saatavilla kukkivia pikku puita muistuttavia rungollisia yksilöitä. Lisää vaihtelua puutarhaliikkeiden valikoimiin tuovat marketoista jalostetut tarhamarketat, joissa on myös keltaisin ja vaaleanpunaisin kukin kukkivia lajikkeita.

Remontoivalla 'Crown Princess Margareta' -puistoruusulla on henkeäsalpaavan ihastuttavat kukat. Niitä katsellesa toivoo olevansa kimalainen, jotta voisi kauniina kesäpäivänä vaipua ruusun voimakkaasti tuoksuvan, aprikoosinoranssin kukan syliin ja hukuttautua kullankeltaisessa hämyssä yhä syvemmälle sen lukemattomien auringon lämmittämien terälehtien sekaan. Valitettavasti lajike on kovin talvenarka, joten sitä voidaan kasvattaa vain eteläisimmän Suomen suotuisimmilla paikoilla. 

Ensimmäiset päivänliljat tuotiin Eurooppaan 1500-luvulla. Suomalaisiin puutarhoihin ne ilmestyivät 300 vuotta myöhemmin. Nykyisin ne ovat huippusuosittuja puutarhakasveja, joista on tarjolla luokittelusta riippuen 15 - 30 lajia ja kymmeniä tuhansia lajikkeita.

Loistokärhö, Clematis Isokukkaisten kärhöjen Lanuginosa-ryhmä 'Ada Sari'

Tilli, Anethum graveolens 'Sari'

Loistokärhö

Puolalaisen oopperalaulajan mukaan nimetty 'Ada Sari' -loistokärhö kasvaa 1,5 - 2 metriä korkeaksi. Lajikkeen oopperadiivamainen kukinta alkaa kesäkuussa ja päättyy elokuussa. Kukkien terälehdet ovat valkoiset, reunoiltaan lilat, aaltoilevat. Heteiden ponnet ovat ruskeat. Koristeellisempaa kukkaa saa hakea! Valitettavasti tämä upea lajike menestyy vain eteläisimmässä Suomessa.

Lisää loistokärhöistä täältä.

Tilli

Antiikin Kreikassa tilli oli arvostettu lääkekasvi. Sittemmin se on ollut laajasti tunnettu rohto kansanlääkinnässä. Tilliä on käytetty mm. päänsäryn hoitamiseen, imettävien äitien maidonerityksen parantamiseen ja verenpainelääkkeenä. 

Saksassa tilli on ollut oikeudenmukaisuuden vertauskuva, minkä vuoksi lakituvassa asioivien henkilöiden jalkineesta on joskus saattanut pilkottaa yrtin oksa, koska kenkään pistetyn tillin uskottiin takaavan oikean tuomion. 

'Sari' -tilli kylvetään avomaalle jo varhain keväällä. Se kasvaa nopeasti, joten satoa päästään korjaamaan tuotapikaa ja uusintakylvö myöhemmin kesällä voi olla tarpeen. Se ei vaadi erityistä hoitoa, mutta kuivina kausina kasvustoa on kasteltava säännöllisesti, sillä kuivuudesta kärsivä tilli kasvaa heikosti ja saa helposti kirvoja riesakseen.

Sarat

Saralle löytyy nimikkokasvi viime vuosina suosiotaan kasvattaneista koristeheinistä. Puutarhaliikkeiden valikoimissa on useita, erilaisissa olosuhteissa viihtyviä saralajeja, joista on helppo valita oikea kasvi niin aurinkoiselle kuin varjoisellekin paikalle. Aurinkoisella tai puolivarjoisella paikalla viihtyy esimerkiksi mustasara (Carex atrata). Se on noin 30 cm korkea, erittäin kestävä heinä, jota heinä-elokuussa koristavat mustanruskeat kukinnot. Samanlaisissa oloissa menestyy noin 70 cm korkea varstasara (Carex pseudocyperus), jonka kasvusto on täynnä kellanruskeita kukintoja jo kesä-heinäkuussa. Nuokkusara (Carex pendula) on noin 80 cm korkea laji, jolla on kauniit, tummanvihreät lehdet. Se viihtyy varjoisella kasvupaikalla, tuoreessa tai kosteassa, ravinteikkaassa ja multavassa maassa. 

Taatankurjenmiekka 

Vanhasta puutarhasta löydetty ja nyt uudelleen viljelyyn otettu, vanha, nimetön taatankurjenmiekkalajike on taimistolla nimetty 'Saraksi'. Täytyyhän näin kauniilla kasvilla nimi olla! Se on keskikesällä pitkään kukkiva perenna, jolla on messinginsävyiset, violetein juovin koristetut, säänkestävät kukat. Se viihtyy aurinkoisella paikalla, multavassa maassa ilman erityistä hoitoa, mutta kuivuneet kukat ja lehdet kannattaa kasvustosta säännöllisesti poistaa tai kasvista tulee ränsistyneen näköinen.

Mansikka

Hyötytarhassa voi kasvattaa Ruotsissa jalostettua ahomansikan ja puutarhamansikan risteymää nimeltä 'Sara'. Sen marjat ovat pieniä, mutta herkullisia. 

Lisää mansikasta täältä.

Saaranmansikka, Fragaria x vescana 'Sara' 

Peltoherne, Pisum sativum 'Saara' 

Mansikka

Ks. yllä.

Herne

Herne on ensimmäisiä ihmisen kasvattamia kasveja. Vanhimmat herneestä kertovat argeologiset löydöt ovat ajalta 7500 eaa, mutta niistä ei voi päätellä onko kyseessä ollut viljelty vai villi kasvi. Vanhimmat varmasti herneen kasvatuksesta kertovat kaivauslöydöt ovat Turkista ajalta 6500 eaa. Suomessakin kasvin viljelyhistoria on pitkä. Suomen vanhimmat löydöt ovat Hämeenlinnan seudulta ajalta 1000 - 1100. 

Nykyisin myynnissä on lukuisia hernelajikkeita. Yhden mainostetaan olevan erityisen makea, toisen satoisa, rapea, helppohoitoinen, aikainen tai myöhäinen. Siemenliikkeiden valikoimat saavat pään pyörälle! Saara voi kokeilla 'Saara' -hernettä. 

'Salla' -koristeomenapuu on koko vuoden kaunis. Keväällä se peittyy valkoisiin kukkiin ja on kukkakuohussaan suorastaan mykistävä näky. Kesällä latvuston verhoaa vehreä lehdistö. Syksyllä kypsyvä sato on säilöntäkelpoista, mutta jos omenia ei kerätä, keltapunaiset hedelmät jäävät kiinni oksiin ja koristavat puuta läpi talven. Puu on myös erittäin kestävä. Sitä voidaan kasvattaa V-vyöhykkeellä asti.

David Austinin jalostama 'Sally Holmes' -puistoruusu on 1 - 1,5 metriä korkea pensas, joka kukkii yksinkertaisin, kermanvalkoisin kukin kesä-heinäkuussa. Englantilaisesta alkuperästään huolimatta, lajike on kohtalaisen talvenkestävä myös Suomessa.