Nimikkokasvien heinäkuu #1


Perheeseen syntyy vauva, talon isäntä täyttää 50-vuotta, tytär valmistuu ammattiin, sukuun tulee uusi miniä tai vävy. Jokainen kotipuutarhuri lienee tällaisina merkkipäivinä ainakin joskus etsinyt päivänsankarille sopivaa nimikkokasvia, jonka voisi istuttaa puutarhaan muistuttamaan iloisesta tapahtumasta. 

Nimikkokasveja etsitään myös rakkaille ystäville ja sukulaisille. Isoäiti ja isoisä saavat puutarhaan omat kasvinsa ja elämän pyörteissä aina tukena oleva veli tai sisko omansa. Yhden kokonaisen perennapenkin ovat ehkä valloittaneet kummien kukat. Ulkomaille muuttanut ystäväkin tuntuu olevan lähempänä, kun saa omalla kotipihalla hoivata hänen nimikkoruusuaan. 

Toisinaan nimikkokasveja etsitään lahjaksi. Puun taimi on perinteinen lahja, jonka voi ojentaa arvokkaallekin päivänsankarille. Tutulle voi viedä vaikka säkillisen siemenperunoita.

Joskus on hauskaa vain tietää henkilön nimikkokasvi. Moni hoitaa unelmapuutarhaansa mukavasti kerrostaloasunnon nojatuolissa lepäillen. Ilmat ovat aina täydelliset, eivätkä tuholaiset ja kasvitaudit vaivaa istutuksia. 

Tähän sarjaan olen kerännyt joukon kasveja, joiden nimet jollakin tavalla liittyvät heinäkuun nimipäiväsankareihin. Useimmat niistä olen valinnut suoraan lajin tai lajikkeen nimen perusteella, toiset olen kelpuuttanut mukaan tieteellisen nimen tai sen osan takia. Loput valinnoista perustuvat suomalaiseen kansanperinteeseen, kasvien historiaan, erilaisiin uskomuksiin, tarinoihin ja kertomuksiin. Valintakriteerit eivät ole olleet kovin tiukat. Toisinaan henkilölle on löytynyt oma kasvi vasta pienen mutkan kautta. Lukija voi päättää hyväksyykö vai hylkääkö hän ne. 

Useimmat kasvit ovat pitkään Suomessa kasvatettuja lajeja, joiden tiedetään menestyvän hyvin meidän oloissamme. Muutamat mukaan kelpuutetut talvenarat kasvit on kaikki mainittu huonosti pohjoista ilmastoamme sietäviksi. 

Eräitä esille otettuja nimikkokasveja ei voi ostaa puutarhaliikkeistä. Sarjaan on valittu kaupallisen taimituotannon ulkopuolella olevia lajeja ja lajikkeita, koska jotkut lukijoista haluavat varmasti tietää nämäkin kasvit, vaikka niitä ei välttämättä saa hankittua omaan puutarhaan. Toisaalta, myymälöiden valikoimat vaihtelevat vuosittain. Pensas, jota ei tänä vuonna tutulla taimistolla myydä, voi jo ensi vuonna kuulua liikkeen valikoimiin. Nykyaikaan kuuluu, että internetin avulla ostoksia tehdään vaivattomasti kauempaakin ja kotipuutarhurit tuovat ulkomaanmatkoiltaan tuliaisina joskus isojakin kasveja. Lähes jokaisessa puutarhassa kasvaa myös sukulaisilta ja ystäviltä saatuja vaihdokkeja, joita ei enää aikoihin ole ollut alan liikkeissä myynnissä. 


1. heinäkuuta / Aaron

Marja-aronia, Aronia Prunifolia-ryhmä 'Aron'

'Aron' -marja-aronia on pari metriä korkea, kaunis pensas, jota voidaan puutarhassa käyttää sekä koriste-, suoja- että hyötykasvina. Sen koristearvo perustuu kevätkesällä pensaan peittäviin valkoisiin kukkiin, mustiin marjoihin ja lehtien punaoranssiin syysväriin. Kokonsa vuoksi 'Aron' on myös mainio suojakasvi. Lisäksi se on talouskäyttöön sopiva marjapensas. Lajikkeella on suuret, syötävät marjat ja se on erittäin satoisa. Mikä parasta, laji on erittäin helppohoitoinen ja kestävä. 'Aron' on lähes hoidotta kukoistava kasvi, joka viihtyy aurinkoisella kasvupaikalla, tavallisessa puutarhamullassa, mutta selviytyy melkein missä vaan. Etelä-Suomen puutarhoissa se menestyy hyvin. Suojaisella paikalla se on talvenkestävä IV-vyöhykkeelle saakka.

Samankaltaisia

0 kommenttia